torstai 8. heinäkuuta 2010

Suomeen perustetaan siirtolaisparlamentti



"Siirtolaisparlamentti" tulee muodostamaan vihamielisen miehityshallinnon ytimen. Seuraavaa askelta, miehitysvallan omia toimeenpanoelimiä, valmistellaan perustamalla Suomeen sharia-"tuomioistuimet" lähivuosina. Kuvassa Ummaya Abu-Hanna:




"Suomessa asuvat siirtolaiset aikovat perustaa oman parlamentin. Parlamentin toivotaan tuovan siirtolaisten äänen paremmin kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensimmäiset siirtolaisparlamenttivaalit järjestetään ensi kevään eduskuntavaalien yhteydessä.

Siirtolaisparlamentin perustajina on joukko nimekkäitä ulkomaalaistaustaisia suomalaisia. Suomen siirtolaisparlamentin tuki –yhdistyksessä toimivat muun muassa monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna, Helsinki Times -lehden päätoimittaja Alexis Kouros sekä Spektr–lehden päätoimittaja Eilina Gusatinsky.

Siirtolaisparlamenttiin valitaan demokraattisilla vaaleilla viisikymmentä edustajaa kahden vuoden välein. Äänioikeutettujen kriteerit tarkentuvat myöhemmin. Lähtökohta on, että äänioikeutetut asuvat Suomessa pysyvästi ja kokevat itsensä siirtolaistaustaisiksi.
...

Kyseessä on maailman ensimmäinen siirtolaisparlamentti. Parlamentin toivotaan parantavan siirtolaisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Parlamentin on tarkoitus tehdä aloitteita, tilata tutkimuksia siirtolaisuudesta ja toimia neuvojana lainsäätäjille ja viranomaisille.

- Dialogin puute on vaivannut hirveän pitkään kaikkia. Luulen, että vaivaa sekä kantaväestöä että siirtolaisia, toteaa Gusatinsky.

- Pyritään siirtymään pois siitä keskustelusta, että ”tykkäätkö vai etkö tykkää siirtolaisuudesta”, ”oletko rasisti vai et”. Me haluamme työvälineitä joilla suomen siirtolaisista tulisi tasa-arvoisia demokraattisessa yhteiskunnassa, jatkaa Abu-Hanna.

Perustajaryhmä ei aio vaikuttaa siirtolaisparlamentin toimintaan.
- Parlamentin rooli varmaan muokkaantuu, kun ideaa kehitetään ja viedään eteenpäin. Uskon, että parlamentissa käsitellään ainakin maahanmuuttopoliittisia kysymyksiä. Varmaan myös pohditaan, minkälaiseksi suomalaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Yhteiskuntaa ei voi rakentaa niin, että vain kantaväestö osallistuu ja odottaa, että muut vain seuraavat perässä, sanoo Gusatinsky.

Rahoitus parlamentin toiminnalle aiotaan kerätä siirtolaisilta. Rahoitusta aiotaan hakea myös Suomen valtiolta ja EU:lta."
YLE Uutiset / Aishi Zidan


http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/suomeen_perustetaan_siirtolaisparlamentti_1770089.html

Ensimmäinen vaalimainos on jo ilmestynyt! Tohtori M.Sithole on asettunut ZANU-puolueen (Zuomen Alkuperäiset N...ri Ulkkarit) ehdokkaaksi:



Suomessa asuvat venäläiset ovat jo reagoineet. He eivät halua kenenkään keinottelevan poliittisesti heitä "edustamalla":

Siirtolaisparlamenttia ei tarvita

Helsingin Sanomien Kotimaa-sivuilla kerrottiin 18.6.2010 siirtolaisparlamentin perustamisesta Suomeen. Julkaistujen tietojen mukaan vaalit pidetään ensi vuoden keväällä. Siirtolaisparlamentilla ei olisi virallista asemaa, vaan siitä tulisi mielipidevaikuttaja ja se pyrkisi vahvistamaan siirtolaisten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Rahoitus on tarkoitus hakea siirtolaisilta, ministeriöiltä, kaupungeilta ja EU:sta.

Me allekirjoittaneet maahanmuuttajat ja siirtolaiset sekä kanssamme samaa mieltä olevat suomalaiset vastustamme jyrkästi siirtolaisparlamentin perustamista Suomeen. Mielestämme tällaisen parlamentin perustaminen päinvastoin etäännyttäisi maahanmuuttajia kantaväestöstä ja loisi heidän välilleen vastakkaisasettelua, mikä entisestään vaikeuttaisi sopeutumistamme suomalaiseen yhteiskuntaan. Meistä tulisi ikuisia siirtolaisia, vajavaisia, jotka vaatisivat jatkuvasti tukea ja erityiskohtelua.

Mielestämme tehokkaampi tapa vaikuttaa on osallistuminen olemassa oleviin järjestelmiin: työ, harrastukset, järjestöt, kunta- ja valtionpolitiikka jne. Emme tarvitse erillistä siirtolaisparlamenttia emmekä erityiskohtelua.

Maahanmuuttajat nähdään usein yhtenäisenä ryhmänä. Olemme kuitenkin hyvin erilaisia. Meitä ei yhdistä mikään muu kuin se, ettemme ole syntyneet Suomessa. Mikään siirtolaisparlamentti ei pystyisi olemaan näin kirjavan joukon äänenkannattaja.

Artikkelista saa sellaisen kuvan, että päätös siirtolaisparlamentin perustamisesta on jo tehty ja vaalit on vain ajan kysymys. Siirtolaisparlamentin perustajat eivät kuitenkaan ole esittäneet mitään perusteita omille ajatuksilleen. Haluamme tietää ne.

Vetoamme siirtolaisparlamentista päättäviin tahoihin ja rahoittajiin toivoen, ettei siirtolaisparlamenttia perusteta Suomeen eikä veronmaksajien rahoja käytetä tämän kaltaisten keskustelukerhojen ylläpitämiseen.

Allekirjoita vetoomus.

http://www.russian.fi/adressi


Freddy Van Wonterghem Kotka Liikeenharjoitaja:

En ole kenelläkään antanut
lupa puhua minun puolestani. Osaan itse puhua
puolestani, olen Kotkan kaupunkivaltuutettu.

Vera I. Helsinki:

Perustajien haastattelujen perusteella
tämä siirtolaisparlamentti tulee
olemaan juuri sellainen elin minne
"väärinajattelevia" maahanmuuttajia
ei kaivata, mutta joka väittäisi
edustavansa kaikkia maahanmuuttajia.


Suomeen sopeutuneet ja sitoutuneet maahanmuuttajat eivät pidä punavihervasemmiston ym. islamofiilien yrityksestä kähmäillä heidän nimissään. Duunarit käänsivät vasemmistolle selkänsä jo vuosia sitten, ja nyt maahanmuuttajat? Pitääkö vasemmiston palata "eläinoikeus"-aktivismiin? Älyttömät eläimet eivät voi kieltää nimissään toimimista, ja ovat siten kiitollinen viiteryhmä maailmanparantamisen ammattilaisiksi pyrkiville greenpieruille.