keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Miksi ne käyttäytyvät noin?



Moni on aivan syystä ihmetellyt Eurooppaan ja Suomeen tulleiden maahanmuuttajien suorasukaista toimintaa nais-sukupuolta kohtaan. Nehän tekevät sillä vahinkoa itselleen, ainakin pitkällä tähtäimellä ajatellen?
Vai ajattelevatko he? Ehkei heidän tarvitse.

Suomalaistenkin rikollisten kohdalla on kiinnitetty huomiota siihen, miten pitkät odotukset rikoksen tapahtumisen l. kiinnijäämisen ja oikeuskäsittelyn välillä, puhumattakaan tuomitun vankeusrangaistuksen viipymisestä, vaikuttavat rikolliselle "uralle" jämähtämiseen: Nuori rikokseen syyllistynyt jää vapaalle jalalle jatkamaan entisteen tapaan ja usein onnistuu keräämään itselleen varsin huomattavan rikoshistorian ennenkuin rangaistuksen kärsimisen oletettu kasvattava vaikutus osuu häneen.

Varsinkin kun nykyisen vasemmistojuridiikan tyyli jakaa päällekkäisiä ehdonalaisuuksia on mitätöinyt ehdollisen tuomion alkuperäisen idean jättää tuomittu vapaaksi koeajalle, tuomitun rangaistuksen ollessa valmiina hyllyllä odottamassa ensimmäistä virhettä... Moni tällähetkellä lainkuuliaista ja hyvinvoivaa elämää elävä voi kiittää siitä takavuosien "julmia" tuomareita. "Demokraattisten lakimiesten" jälkeen kaikki on ollut toisin.

Nuorten maahanmuuttajien kohdalla tämä oikeuslaitoksen jähmeä ja hidas toiminta vaikuttaa vieläkin tuhoisammin. Lähiöjengin rikollisilla öykkäreillä on varsin suuri arvovalta itseään nuorempien maahanmuuttajataustaisten keskuudessa, ja heitä apinoidaan. Kun jengi-"gansta" tekee mitä tahtoo, eikä hänelle koskaan käy mitään, hän näyttäytyy kakaroille kaikkivoipana ja ihailtavana hahmona, jonkalainen jokainen pikkunilkki haluaa olla.

Maahanmuuttajien kotikulttuuritkin sisältävät sivistyneisiin oloihin ja oikeusvaltioihin soveltumattomia käyttäytymismalleja, ja mm. naisten esineellistämistä, mutta näiden kulttuurien alkuperäisillä alueilla on myös kehittynyt ainakin välttävästi toimivia yhteiskunnan puolustusmekanismeja, joilla po. koodivirheiden vaikutus lieventyy siedettäväksi. Esim. kaikkia naisia ei raiskata tai kivitetä, vaan joitain jää jäljelle lisääntymistarkoituksiin.

Jos jonkin yhteisön kollektiivinen henkinen sairaus menee liian pitkälle, yhteisön olemassaolo loppuu. Jos tämä joukko, klaani tai heimo, pysyttelee terveemmin elävien keskuudessa heitä riistäen, sairas meno voi jatkua periaatteessa loputtomiin. Kunnes jonkinlainen hylkimisreaktio herää emoväestössä?

Euroopan ja Suomen urbaani-nomadeilla ei ole heidän menttaliteetillaan ajattelevaa yhteiskuntaa ympärillään, vaan tapa- ja oikeuskulttuuri joka on kalibroitu aivan toisenluonteisille ihmisille. Esim. Englannin "bobby"-poliiseilla ei ollut normaalisti mitään ampuma-aseita mukanaan virantoimituksessaan vielä 1960-luvulla. Ei tarvittu.

Henkilöt, joiden sukuperinteet ovat mukautuneet oloihin joissa verikosto on maan tapa ja varkailta katkaistaan käsi tai kaula (toisella kerralla), tuntevat Euroopassa olevansa paikassa jossa kaikki on luvallista. Tätä tunnetta on ruokkinut tehokkaasti myös vasemmistoliberaali lehdistö ja mielipidevaikuttajien äänekäs lauma puolustamalla jokaista ei-eurooppalaista oli tämä sitten tappanut, raiskannut tai vain levittänyt HIViä.

"Muslimitaustaiselle" jokainen nainen, joka liikkuu ilman vartioivaa miestä, on sallittua riistaa. Kun hän näkee kavereidensa metsästävän näitä, jopa käsittämättömän nuoria, aivan julkisesti kenenkään paheksumatta, hän oppii että tämä on oikein.

Joissakin kulttuureissa nainen, joka on sallinut miehen puhua itselleen tai jopa hymyillyt hänelle, ei voi enää sanoa "ei". Mies on korkeampi olento. Jos hänen himonsa ovat heränneet, ja paikalla on naaras joka ei kuulu jonkin isomman pojan omaisuuteen, mies katsoo oikeudekseen toteuttaa impulssinsa. Erityisesti toiseen heimoon kuuluvia naisia voi takapajuisissa kulttuureissa kohdella aivan miten tahansa.

Takaisin Göteborgiin: Viisi somalia näkee kaksi vartioimatonta naista julkisella paikalla. Siis kaksi otettavissaolevaa sukupuolielintä.

Paitsi himoa, somalit tuntevat vihaa näitä toisrotuisia naisia kohtaan. Ne ovat kiihottavia, mutta kaikki heistä eivät anna somali-pojille. Tämä on verinen loukkaus muslimi-miestä kohtaan!!

Muslimi-mies nähdä suojaton naaras, olla väärä heimo. Muslimi-mies otta rautapamppu, löydä naaraita päähän. Otta naaras housut pois. Nylkyttää. Tulla kaveri ja tehdä sama. Ugalabugala! Greekah!! Olla toinenkin naaras. Umbaba ei jaksa nylkyttää. Umbaba otta tyhjä pullo, lyödä se rikki, saada terävä ase...




Valloitetun alueen naisten raiskaaminen kuuluu aggressiivisten ja sairaiden kulttuurien rutiineihin. Niillä osoitetaan omaa ylivoimaisuutta. Ne ovat maahantunkeutujille sekä päämäärä että keino.

Euroopan "maltillissa" moskeijoissa saarnaavat islamisti-imaamit todistelevat laumalleen: "Allah on antanut Euroopan oikeauskoisille! Allah on sokaissut eurooppalaiset niin etteivät he tee vastarintaa teille, vaan antavat oikeauskoisille kaiken mitä omistavat... Jihaad!! Jihaad!! -Verrta pakkiin!!"
Göteborgin raiskaajat olivat siis "islamilaisen vallankumouksen" asialla?




Entä miten viranomaisemme ja poliitikkomme ottavat huomioon nämä seikat?



Koulutusvideo suomalaisesta tapakulttuurista maahanmuuttajille:








maanantai 28. joulukuuta 2009

Umar Farouk Abdulmutallab



Uskonnollinen mallioppilas päätyi itsemurhapommittajaksi, mutta sai vain housunsa tuleen. Suunniteltu joukkomurha ja terroriteko hyytyi tragikomediaksi nigerilaisen pankkiirinpojan Umar Farouk Abdulmutallabin tyrittyä pomminsa sytyttämisen Atlantia ylittäneessä reittikoneessa. Siis onni onnettomuudessa.



Tämän täytyy olla taas sellainen *yksittäistapaus-jota-ei-voi-yleistää*?? On silkkaa ennakkoluuloa, että pankkiirien pojat olisivat erityisen taipuvaisia terroritekoihin. Älkäämme siis olko suvaitsemattomia, vaan etsikäämme onnettoman amatööriterroristin taustasta jokin muu terrorismi-taipumusta tukeva seikka. Mikä se sitten lieneekin.


sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Monikulttuuri propagandistien moraalista: "Viharikos" olikin huijausta.



Professori töhri itse autonsa rasistisilla iskulauseilla.

Nykyaikana on vakiintunut tavaksi, että koululaiset joutuvat toistuvasti tuhlaamaan aikaansa erilaisiin poliittisiin herätyskokouksiin, joiden tärkein tehtävä on pakko-tuputtaa vallitsevaa ideologiaa: "Multikulturalismia" ja samalla leimata pahoiksi ja ajastaan jälkeenjääneiksi ne, joilla on vielä järkeä ja kritiikkiä. Sosiaalipsykologian opettaja Kerri Dunn oli yksi tälläisen trenditietoisuuden levittäjiä. Oli, kunnes mokasi.

Kuvassa puolueettoman tiedonjakajan kutsumuksensa unohtanut Kerri pitää riipaisevan dundeellista puhetta "rasismia", "ennakkoluuloja" -ja mitä niitä vielä olikaan- vastaan. Oppilaat läpsyttävät käsiään, ja oppilaiden vanhemmat pyyhkivät salaa kyyneliään takapenkeissä: "Kylläpä hän puhui niin kauniisti..." Valitettavasti, vai onko se niin valitettavaa?, koko oikeamielisyyttä, suvaitsevaisuutta ja moraalista ylemmyyttä huokuva tilaisuus perustui valheelle.

Tässä Kerri Dunnin puhe:
" Thank you so very much. Thank you, um, and thank you so much for being here.

Um, I don’t have anything prepared so what I say is probably (inaudible)

I don’t have anything prepared so what I, what I’ll probably wind up saying will be sort of disconnected, although all of the thoughts that I have are true to my heart.
I spoke today at the faculty meeting and, um, mentioned that I was scared but that I felt very proud and somewhat empowered by knowing that the people at that meeting were standing beside me. And I can’t tell you how it makes me feel to look out into the sea of you and know that you are here to support me and rather the larger issues of civil rights and equality for men, women, people of color, um, people of all sexual orientations ,um, etc. Um…

(Applause)
There were, there are a couple things I wanted to touch on because I think that, um, this whole thing kind of started, and snow balled, and how I wound up in the midst of it is really just basically a lark. Um, I read about the cross burning, and I read about the uh word nigger being written on calendars and I was appalled. I just couldn’t believe in 2004 this was happening. As a psychologist I teach on a regular basis about the nature of prejudice. And we talk about how prejudice nowadays is supposed to be modern, and covert, and based on ignorance, and stereotyping. And I thought these acts aren’t ignorant. This isn’t the result of some covert thought. This was a well planned out act of terrorism.

(Applause)
And I don’t believe for one second it was one person. I think that there’s a group here, a small group, but I do believe that there is a group here that perpetuates this in all different kinds of ways.

(inaudible from crowd)
And I think if you confronted those people they would deny it because they’re cowards.

(Applause)
They are not looking for open dialogue. They are not looking for discussing whether the word nigger is an appropriate word to use with people of color. They’re sneaking around at nighttime writin’ this shit on walls.

(Applause)
So as I said at the faculty meeting and as I’ve said before I think that calling these acts acts of ignorance is a dangerous misnomer.

(Applause)
What I do think is that (inaudible) the espousal of a certain ideology and being in a free country I certainly believe these people have a right to their ideology, but we have a right to ours as well.

(Applause)
And what I did that pissed people off so much and made them ruin my beautiful 1992 beater Honda Civic was that I said let’s get together and say our ideology is more popular than yours.

(Applause)
Diversity is more popular than segregation. Love is more popular than hate.

(Applause)
That’s what I did to wind up in as much trouble as I wound up in. The other thing that I, I also wanted to address, um, was in my class when I talked to people about – what are you gonna do, I said, I kept saying what are you gonna do, these are your friends under attack, these are my friends under attack, these are your colleagues, these are your peers, you’re my students who are being attacked. What are we gonna to do?

Many people responded with, well you know Professor Dunn, we’ve always been taught that we should be racially blind, and that by not paying attention to it and not calling attention to differences we would minimize them. You know, that’s a beautiful, beautiful, explanation - or should I say, um… all right, piece of shit-

(Applause)
It has absolutely no substance and no utility in society wherein we are founded on diversity. The Statue of Liberty stands every day of all of our lives theoretically welcoming people to this land to become part of us. So to say that we should act like we’re color blind I really believe is an excuse. I believe it’s an excuse to remain lazy, it’s an excuse to turn your head. And it’s an excuse to allow these idiots to continue with their agenda.

(Applause)
Last thing and I’ll shut up, for real, for a little while anyway-

(Crowd chants: “Don’t shut up;” applause)
Thank you. Um, I want to address one last thing that I think it’s really important for us to pay attention to. Um, it also has come to my attention, you guys know I’m an attorney, that many many people don’t understand that the initial acts that took place on campus were not legally hate crimes. Whether you agree with that or not that’s something we deal with the legislature about.

But I heard people badmouthing the administration for not taking a more harsh stance against these acts when in fact there was nothing more that the administration could do. And what I want to say is from my position, and from the position of me feeling like a victim, I can’t say thank you enough to the administration. They have been there supportive of me…um, Pam Gann is here at a rally, as president of CMC. Torry Sun is here as well, and many many other administrators are here, and I have to say they’re doing not just what they have to do administratively, but they’re doing what they should be doing as human beings. And I think the message –

(Applause)
I think that the message that we need to take from this is that social change comes about on different levels and through different means. Some ways social change takes place is in the box office, um, is in the voting office, when you vote. Other ways- maybe it takes place in the box office, um, it definitely changes our attitudes.

Um, it takes place on individual levels, it takes place on group levels, but it’s, for things like this, when these events that were going on were beyond the reach of the police, but they were offensive and terrorizing to our friends, us individually, um our peers, our colleagues, the action that need to take place is exactly what you are doing right here.

And I just, you know, I want to end this by saying as a group, we stand here, and we say we’re pro-diversity and anti-hate (applause) and that the people who espouse these hateful ideologies, really, I said earlier today should go underground What I meant is that they should go to hell.
[End of Recording]




Tässä opiskelijat kiljuvat ja heiluttavat kylttejä. Tämä toiminta antaa todellakin vahvan tunteen, että on parempi ihminen. Moni tulee po. tapaisesta herätyskokouksesta kotiin voipuneena mutta ah-niin-onnellisena: "Sieluni on pelastettu!" "Olen vähentänyt perimääni valkoisen miehen syntitaakkaa...!" Varsin huvittavaa, ellei sillä olisi vakavia yhteiskunnallisia seurauksia.



Monikultturista euforiaa kesti aikansa. Sitten kupla puhkesi:

"Hate Crime Fraud"

"Tämä kaikki tapahtui Kaliforniassa, rauhallisella ja viihtyisällä seudulla 30 mailia itään Los Angelesista. Claremont Colleges on viiden yksityisen oppilaitoksen ryhmä, joilla jokaisella on omat campuksensa, joiden elämä ei ole koskaan kiinnittänyt naapuruston negatiivista huomiota. 9. maaliskuuta 2004 tämä idylli särkyi: Raportoitiin häiriöstä, joka oli "vicious hate crime" ja "ensimmäinen rotuvihan ilmaus Claremont Collegesin historian aikana".

"Viha-rikos" järkytti seudun asukkaita, ja päätyi Los Angelesin ympäristön lehtien etusivujen uutiseksi, sekä huomioitiin valtakunnallisestikin. Kaikki viisi collegea olivat hallintokunnan määräyksestä kiinni seuraavan päivän, maaliskuun 10., jolloin järjestettiin puhetilaisuuksia ja kokouksia "vihan" vastustamiseksi ja tuen ilmaisemikseksi Claremont-Mc-Kennan collegen lesbolaiselle sosiaalipsykologian professorille Kerri Dunnille, joka oli joutunut tämän viha-teon uhriksi. Aikaisemmin katolilainen professori Dunn oli äskettäin kääntynyt juutalaisuuteen.



Professori Dunnin kertoman mukaan hän oli 9.3. kello kahdeksan aikaan illalla palaamassa autolleen pidettyään puheen eräässä tilaisuudessa, kun hän huomasi autonsa tuulilasin olevan rikki. Myös renkaat oli tyhjennetty ja auton kyljet koristeltu rasistisilla haukkumasanoilla: "Nigger-Lover, kike, whore,shut up!" ja "Bitch". Nämä oli maalattu suurilla mustilla kirjaimilla auton molempiin kylkiin, kattoon ja konepeltiinkin. Keskenjäänyt hakaristikin löytyi po. koristelusta.



"Kun ensimmäisen kerran lähestyin autoa, en tiennyt mitä oli todella tapahtunut.En hetkeen käsittänyt hyökkäyksen koko laajuutta",sanoi Professori Kerri Dunn."Kun katselin autoa ja näin nämä sanat, lamaannuin jollakin tavalla", hän lisää.

Tapaus aiheutti erittäin jyrkän reaktion campuksen homo- ja lesbo-ryhmissä, ja collegen hallinnon ja tiedekuntien homoseksuaalien keskuudessa. Edusmies D’ror Chankin-Gould sanoi "ettei hyökkäys tullut hänelle yllätyksenä." Hän näki tapahtuneen osana yleismaailmallista antisemitismin nousua: "Me olemme täällä sanoaksemme, että olemme peloissamme",sanoi Chankin-Gould. "Swastika ja rikotut lasit herättävät juutalaisissa vahvoja muistoja."

Tänään (18.3.004) Claremontin poliisi-departementti kuten myös FBI ovat raportoineet, että niin kutsuttu viha-rikos olikin tosiasiassa professori Kerri Dunnin itsensä järjestämä lasvastus (hoax). Kaksi toisistaan riippumatonta todistajaa on ilmoittanut, että he näkivät professori Dunnin itse vandalisoivan autoaan. On myös selvinnyt, että professori Dunnilla on aiempi rikoshistoria.

Dunnin asuessa Lincolnissa Nebrascassa hänelle kertyi aresteja myymälävarkauksista, varastettuun tavaraan kajoamisesta, poliisiviranomaisen käskyn noudattamatta-jättämisestä, ilman voimassaolevaa lupaa ajamisesta, valheellisen lausunnon esittämisestä oikeudessa, ja muista rikoksista.

Tuntuuko tämä modus operandi jotenkin tutulta? "He ovat terroristeja!",professori Dunn sanoi ennen kiinnijäämistään mahdollisista syyllisistä. Muistammehan kahden MOSSADin agentin tulleen pidätetyiksi Mexicon parlamenttirakennuksessa räjähteitä hallussaan 10.10. 2001?"

Ernesto Cienfuegos

Kirjoittaja on La Voz de Aztlanin toimittaja, ja edustaa USA:n mexikolaisperäisen kansanosan radikaalia siipeä.
E.C:n kirjoitus englanninkielisenä



On se hienoa, että "monikulttuuriset" USA:n latinot osaavat -ja saavat!- piruilla noille tekopyhille suvaitsevaisuus-hörhöille. Ihan mieltä lämmittää Erneston tekstin lukeminen.

Toisaalta: Eiväthän mexikolaiset ole "monikulttuurisia". Heillä on ihan oma kulttuuri, jota he arvostavat sekä kotonaan että USA:ssa. Mexikolainen nimittäin tietää, että ihmis-yksilö ilman oman identiteetin ja perinnön arvostamista on kurja raukka, joka lopulta ei osaa huolehtia edes itsestään.
VIVA MEXICO! VIVA ZAPATA!!

Toivottavasti me suomalaiset säästymme koululaisille "moni"kulttuuri-potaskaa jauhavilta itsensä tärkeiksi tekeviltä jesuiittamaisen-rehellisiltä maailmanparantaja-ämmiltä? Niin, taitaa olla turha toivo??





Riiipaisevaa potaskan jauhamista. Ethän Sinä vain kuuntele sellaista?


Poliisin arkistokuva "viharikos"-lavastaja Kerri Dunnista.


Huijattuja opiskelijoita "tuomitsemassa rasismia".

An education in hate

Arjen turvallisuutta, Osa 1: Denver



Mediassa ja poliittisten puliveivareiden puheissa saattaa nykyisin esiintyä käsite "arjen turvallisuus". Toki po. ammattilässyttäjät valitsevat turva-uhat omien kriteeriensä mukaisesti, tukemaan heidän kultaiselta 60-luvulta periytyviä harhakuvitelmiaan, joiden alkuperä on joko marxilaisuudessa, LSD:ssä, tai molemmissa. Seuraavassa otamme esimerkkejä todellisista turvallisuutta uhkaavista ilmiöistä nykypäivän maailmassa. Olkaa hyvät:



Tapaus 1: Denver, USA


From left, Allen Ford and Torrence McCall. Denver Police say they have arrested 32 people, part of a sweep to end a four-month spree of racially motivated assaults and robberies in downtown Denver. (Denver Police Department)


Kuvassa esiintyvät hemmot sisältyvät Denverin poliisin pidättämään 32:n rodullisesti motivoituneen rikollisen joukkoon. Tämä rasistinen väkivaltajengi terrorisoi Denverin keskustaa nelisen kuukautta. Sitten poliisi heitti poliittisen korrektiuden syrjään ja kävi ongelmaan käsiksi.

Rikokset tapahtuivat pääosin kesällä 2009, ja kohdistuivat valkoihoisiin miehiin, myös latino-taustaisiin. Uhreja uhkailtiin, pahoinpideltiin ja heiltä anastettiin rahaa, kännyköitä tms. mukanapidettävää arvotavaraa. Rikosketju muistuttaa somalinuorten vastaavaa toimintaa taannoin Helsingissä.

http://www.denverpost.com/ci_13837397

http://bitterqueen.typepad.com/friends_of_ours/2009/11/weekly-gang-roundup-2.html

Kannattaa painaa tarkkaan mieleen rikosten tekotapa: Jengi pyrkii yllättäen ympäröimään uhrinsa. Sitten alkaa uhkailu ja pahoinpitely. HUOMATKAA: Näissä rasistisissa rikoksissa uhri voidaan pahoinpidellä myös silloin kun hän on luovuttanut omaisuutensa suosiolla. Ne vihaa valkoista t. vaaleaa ihonväriä.

Tuomalla lukijan tietoon näitä ilmiöitä emme halua edistää vihaa ketään kohtaan ulkonäön tms. perusteella, vaan estää vahinkojen tapahtumista. Siksi määrättyihin törkeisiin ja väkivaltaisiin tekoihin toistuvasti syyllistyvien ryhmien tuntomerkkien salailu on vastuutonta ja vaarallista. Huomautamme: Ei rikokselta välttyminen lisää "rasismia" vaan sen uhriksi joutuminen, ja uhrin eräänlainen heitteillejättö yhteiskunnan ja median toimesta kun tekijäksi paljastuu "rikastaja" l. kultamuna.

Suomessa katurikollisuudessa tapahtui selvä määrällinen lisäys ja väkivaltaisuuden koveneminen 1. Neuvostoliiton hajottua ja sikäläisten päästessä vapaasti ulkomaille, ja 2. kun maahanmuutto Suomeen kasvoi eksoottisista maista. Saimme siten meikäläisiä oloja paljon kovemmissa ympäristöissä kehittyneen rikollisen tapakulttuurin yllättäen omalle maaperällemme.

Älkää syyllistäkö noita piruparkoja, jotka eivät muuta osaa kuin ärhennellä väkivaltaisesti. Syyllistäkää *hyysäreitä*, joiden päätöksellä tämä ilmiö on nyt Suomessa.


Klikkaa kuvaa ja ihaile näitä kaunokaisia. Päivän nauruelämys?




http://www.denverpost.com/news/ci_13859327





R.I.P. Pohjois-Amerikan Yhdysvallat

Syntyi heinäkuun 4. 1776.

Kuoli marraskuun 4. 2008, itsemurha
.











Haluammeko tätä myös Suomeen? Hupsista: Sehän on jo meillä!



.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Monikulttuurisuhteen päätös: Happoa kasvoille.




Nuori mallityttö seurusteli trendikkään "Wilson Korwan" kanssa, ja seuraukset olivat järkyttävät.

Happoa kasvoilleen saanut Katie Piper pyysi sairaalaan häntä katsomaan tulleelta äidiltään: "Tapa minut". Katie kirjoitti tämän viestin paperille, koska hän ei pystynyt puhumaan. Katie olisi halunnut mieluimmin kuolla, kuin kärsiä edessäolevan pitkän hoitojakson, jonka tuloskin oli silloin epävarmuuden peitossa.


Kuitenkin Katie sai elämänhalunsa takaisin. Nyt, 26-vuotiaana ja yhä hoitotoimenpiteiden kohteena, hän haluaa kertoa kokemuksestaan ja yhä jatkuvasta taistelustaan normaaliin elämään palaamiseksi,

TV-juontajaksi aikonut Katie raiskattiin entisen "poikaystävänsä" toimesta, ja sitten hänen kasvonsa turmeltiin. Julkisuuteen tuleminen on Katielle myös henkisesti hyvin raskasta, mutta kohtalonsisartensa tukeminen on hänelle omia tunteita tärkeämpää. Kostaminen naiselle heittämällä hänen kasvoilleen happoa tai muuta syövyttävää ainetta näyttää kuuluvan tiettyyn tapakulttuuriin, joka on leviämässä myös Eurooppaan.

Kun Katie näki hänen kasvonsa ensimmäisen leikkauksen jälkeen hän sanoi, hän ei tahtonut uskoa näkemäänsä; "Ajattelin, että jonkun täytyy antaa minulle toinen peili, koska tämä on rikki ".



"Vasta silloin tajusin, että se olen minä..."

Katie pystyy kommunikoimaan vain kirjallisesti. Äidilleen Dianelle hän kirjoitti: "Tapa minut."

Ex-rakastaja Daniel Lynch, joka kostaakseen jätetyksitulemisensa oli raiskannut hänet, järjesti ystävänsä heittämään happoa Katien kasvoille. Happo tuhosi kasvoista kaikki neljä ihon kerrosta ja sokaisi toisen silmän. Lääkärit ovat suorittaneet yli 30 operaatiota korjatakseen tuhoja.


Daniel Lynch

Chelsean ja Westminsterin sairaaloiden kirurgit ovat joutuneet poistamaan kasvojen ihon lähes kokonaan, ja korvaamaan sen tilapäisellä ihoproteesilla, kunnes uutta ihoa saadaan kasvamaan eripuolilta kehoa otettujen siirrännäisten avulla. Prosessi on hyvin pitkällinen ja vaikea.

Katie oli tutustunut Daniel Lynchiin tämän piiritettyä häntä sinnikkäästi Facebookissa, kunnes toinen antoi periksi jatkuvalle yrittämiselle. Tyypillistä. Katie oli sopinut tapaamisen Lynchin kanssa ilmoittaakseen lopettavansa suhteen. Tämä ei herrarodun edustalle sopinut, jä tämä järjesti ystävänsä Stefan Sylvestren toteuttamaan kostonsa. Raiskattuaan Katien sitä ennen väkivaltaisesti.




Stefan Sylvestre

Sekä Lynch että Sylvestre saivat teostaan elinkautisen tuomion.

http://www.mirror.co.uk/news/top-stories/2009/10/19/bravest-face-115875-21757661/

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1221077/Katie-Piper-Acid-attack-victim-bravely-shows-face-disfigured-boyfriend-Daniel-Lynch.html

I was savagely disfigured by my deranged boyfriend: Acid attack victim bravely shows her face.





Mitä tästä voidaan oppia?

Tietyllä miestyypillä -täysin riippumatta kulttuuritaustasta- kaikki naiskontaktit ovat peliä, "valloituksia". Niihin ei liity aiettakaan ihmissuhteesta, ja kaikki toisen henkilön kunnioittamiselta tms. inhimilliseltä lämmöltä näyttävä on teeskentelyä. Tämä mieslaji etsii erityisesti kauniita naisia, ja harrastaa myös nuorempia näiden vähäisen elämänkokemuksen takia.

Suhde tälläisen luonnevammaisen kanssa on aina yksipuolinen, ja miehen taholta tuhoava: Naisystävän traumauttaminen tai kuvitellun loukkauksen kostaminen tälle on tavallaan suhteen(?) normaali osa ja sen päättävä loppuhuipennus. Joskus siihen liittyy tytön kierrättäminen esim. serkkupojille tai jopa vanhemmille läskiintyneille -jo "markkina-arvonsa" hukanneille- sukulaismiehille.

Pääasia että tyttö häpäistään ja alennetaan. Katien ja lukuisien muiden tapauksessa vahingoittaminen tapahtuu myös fyysisellä tasolla. Kuten tässä tapauksessa. Sosiopaatti-macho-mies tavallaan kokee käyvänsä jonkinlaista sukupuolten sotaa. Jos nainen/tyttö kuuluu toiseen etniteettiin l. valtaväestöön, rikollisella voi olla myös rodullinen lisämotiivi.



Psykopaatteja ja naisvihaajia löytyy kaikkialta, emme kiistä, mutta kulttuurierot ja tytön elämänkokemuksen puute heikentävät mahdollisuutta huomata vaaraa ajoissa. Varsinkin kun kaikki viralliset mielipidevaikuttavat tekevät parhaansa heikentääkseen nuorten naisten tervettä itsesuojeluvaistoa "rasismina".

Todellisuudessa Lynchin tai Sylvestren kaltainen henkilö on rasisti. Hän kokee patologista vihaa vaaleita europidisia naisia kohtaan. Jopa seksuaalisuhteessa hän tuntee olevansa jonkinlainen kostaja, joka täten vahingoittaa vihaamaansa rotua. Kun nämä luonnevammaiset miehet juoruilevat keskenään irkki-kanavilla tms. feisbookeissa, he viljelevät sellaisia fraasejha, kuin "huorasta ei saa vaimoa" tai "Better bro than ho".

"Huora" tarkoittaa heille suomalaista tyttöä. Vaimon järjestää sukuklaani Pakistanista. "Bro" tarkoittaa miespuolista kaveripiiriä, jolle joskus tarjotaan maistiaisia saaduista herkuista. "Ho" on siis 'huora' l. em. suomalainen tyttö.

P.S.
Mielenkiintoinen aspekti on myös se huonostipiiloitettu naisviha, joka tulee näkyviin mm. erilaisissa hommakeskusteluissa, kun märehditään uutista taas jonkun suomalaisen/ruotsalaisen/englantilaisen naisen kovaa kohtaloa "rikastajien" kourissa. Jotenkin aina onnistutaan syyllistämään uhri...? Mistä ihmeestä kumpuaa maahanmuuttokritiikki henkilöillä, joiden mielipiteet ovat suoraan Somaliasta ellei "persiasta"?




ENNAKKOLUULOT VOIVAT PELASTAA TERVEYTESI!

Räppäri olikin pimppi-poppari?



Tietty asennemaailma rehottaa Englannissakin:

7th October, 2009
Musicians 'plotted to kill' pregnant girl

A rising rapper plotted to murder his 15-year-old pregnant ex-girlfriend with the help of a fellow musician, a court heard.

Brandon Jolie, who recently recorded a track for sportswear giant Nike, allegedly schemed with Kingsley Ogundele.

The 19-year-olds then put the plan into action with 'cold-eyed and unnerving calculation' three weeks later, the jury was told.

Jolie, whose records under the name Maniac have featured in EastEnders and British film Adulthood, lured the 24-week pregnant girl to a secluded canal path in Islington, north London, in November, where Ogundele was lying in wait, the court heard.

Ogundele ran up behind her and smashed her over the head with a metal pole. He then pushed her into the water and held her head under.

Ogundele ran off when a passer-by saw what was happening and bravely intervened, the jury was told. Ogundele, of Romford, denies conspiracy to murder. Jolie is not before the court.

The trial at the Old Bailey continues.

http://www.metro.co.uk/news/748870-musicians-plotted-to-kill-pregnant-girl





Brandon Jolie ja Kingsley Ogundele.

Muusikkokaveruksille 32 vuotta vankeutta

Julkaistu: 05.12. klo: 13:43

Kaksi väkivaltaisuutta korostavan grime-musiikin tuottajaa on saanut yhteenlaskettuna 32 vuotta vankeutta raskaana olleen 15-vuotiaan tytön nitistämisyrityksestä.

Britanniassa elävä tuottaja/ muusikkokaksikko Brandon Jolie ja Kingsley Ogundele halusi päästä eroon ensin mainitun tyttöystävästä, koska hänen pelättiin pilaavan Jolien nousussa olleen musiikkiuran. Jolie oli työskennellyt mm. nykyisen listatähden Tinchy Stryderin kera, tehnyt musaa Nike-mainokseen ja Adulthood-nimiseen elokuvaan.

Jolie puhui tappamishommaan muusikkoystävänsä Ogundelen, joka kävi raskaana olleen tytön kimppuun metalliputken kera. Potki ja hakkasi. Työnsi sitten veteen ja yritti hukuttaa. Tytön pelastukseksi muodostui paikalle osunut ohikulkija. Lapsi syntyi aikanaan terveenä. Ogudele sai teosta 18 vuotta, Jolie neljä vuotta vähemmän.

http://elisa.net/uutiset/viihde/?id=42180




Murhayritys tapahtui tällä paikalla. Eikös muuten Ratinassakin juuri naarattu?

Nyt vain jäämme odottamaan räppärin vapautumista ja bilekeikkaa Tampereella.




http://www.dailymail.co.uk/news/article-1233207/Pregnant-teen-thrown-canal-rappers-plotted-murder-internet-chatroom.html

Eikö 15v-tytöille voisi kertoa joitain juttuja etukäteen???

"Koulutytön ruumis pilkottiin kebabbiin."



Älä usko opettajia:

Voit joutua kebabbiin.


Nuori englantilainen tyttö uskoo kaiken mitä joka paikasta päälletunkeva "rasisminvastainen" propaganda ja omat opettajat koulussa toistavat: Maahanmuuttajat ovat mukavia ja vain pahoilla ihmisillä on ennakkoluuloja heitä kohtaan. Blackpoolin keskustan pikaruokaloita pitävät "pakit" ovatkin mukavia 14-vuotiaalle tytölle. Hän saa joskus ilmaisen annoksen ja hänelle ollaan ystävällisiä. Sitten tehdään asioita, joihin tyttö on fyysisesti valmis mutta ei henkisesti tarpeeksi kypsä ymmärtämään tapahtuneen merkitystä.

Charlene Downesilla on kireää kotona, ja eksoottiset aikuiset miehet pizzerioissaan tulevat osaksi hänen arkipäiväänsä. Hän ostaa ruumiillaan huomiota, jota vaille hän on jäänyt, ja itsepetoksen kierre syvenee. Jossakin vaiheessa rikolliset lapsiinsekaantujat, Iyad Albattikhi 29v. ja Mohammed Reveshi 50v., pelästyvät kiinnijäämisen mahdollisuutta, ja murhaavat tytön.

Vaikka kaikki tragediat eivät pääty kuolemaan, Charlenen kohtalo on surullisen usein "se tavallinen tapaus" 2000-luvun Euroopassa.




"Koulutytön ruumis pilkottiin kebabbiin."


Uutinen useissa englantilaisissa lehdissä:

"Oikeudessa kuultiin tänään, että 14-vuotias koulutyttö on murhattu pikaruokalan omistajan toimesta, ja epäillään tämän jauhaneensa ruumiin ja sekoittaneen vainajan ravontolassaan tarjottuihin annoksiin.

Prestonin kruununoikeudessa kuultiin, että14-vuotiaan Charlene Downesin murhasi Iyad Albattikhi 29v., joka omistaa Funny Boyz -pikaruokalan Blackpoolissa. Murhaajan myös väitetään harrastaneen seksiä alaikäisen kanssa, jota hän puheissaan kuvaili "kinkyksi ".

Charlene on vain yksi lukuisista nuorista valkoisista tytöistä, jotka hengailevat "Paki Alleyllä" harjoittaakseen seksiä pikaruokaloissa työskentelevien vanhempien miesten kanssa, kertoi syyttäjä Tim Holroyde jurylle.

Charlene, joka asui Buchanan Streetillä Blackpoolissa, oli "hyvinvoiva ja onnellinen", mutta hänen kotiolonsa olivat kaoottiset. Tultuaan erotetuksi koulusta hän kulutti aikaansa Blackpoolin kävelykadun shopeissa. Hänet nähtiin viimeisen kerran varhain lauantai-aamuna marraskuun 1:nä v.2003. Hyvästeltyään äitinsä hän katosi omille teilleen, kertoi Mr.Holroyde oikeudelle.

Tapausta tutkittiin ensin katoamisena, mutta se muuttui murhatutkimukseksi, kun kuultiin huhuja tytön tappamisesta ja pilkkomisesta. Charlenen ruumista ei koskaan löydetty. Syyttäjällä oli kuitenkin todistaja, joka oli kuullut Albattikhin ja muiden puhuvan Charlenesta:

"Nämä ihmiset puhuivat seksistä valkoisten tyttöjen kanssa, ja Charlenen nussiminen myös mainittiin." "Albattikhi nauroi ja sanoi että Charlene oli hyvin "kinky" ja hyvin lapsi." Tämä on selvin mahdollinen osoitus, että Albattikhi valehteli poliisille kun väitti ettei tuntenut tyttöä.

"Hän (Albattikhi) ja muut läsnäolleet kertoivat nauraen, että Charlene on mennyt kebabbeihin."

Albattikhi, maahanmuuttaja Jordaniasta, on syytteessä murhasta ja hänen liikekumppaninsa ja vuokraisäntänsä Mohammed Reveshi, 50v. kotoisin alunperin Iranista, on syytettynä avustamisesta ruumiin hävittämisessä. Molemmat kieltävät syytteet ja väittävät että eivät ole koskaan nähneet Charlenea.

Charlene hengaili pikaruoka-paikkojen ympärillä, joissa hän toisinaan sai syödä ilmaiseksi.

Mr. Holroyde kertoi, että "Charlene oli vain yksi lukuisista keskenkasvuisista valkoisista tytöistä, joita liikkui öisin kujalla ravintoloiden takana. Tätä kujaa nimitettiin "Paki Alleyksi"." "Charlene ja muut tytöt menivät sinne tavatakseen paljon itseään vanhempia miehiä ravintoloista, ja on selvää että tässä yhteydessä esiintyi seksuaalista toimintaa" , Holroyde jatkaa..

Albattikhi sai yhden näistä vastustuskyvyttömistä tytöistä otteeseensa: Charlene Downesin. Mr. Holroyde lisää: "Tämän murhan ja ruumiin-kätkemisen taustalla on ilmeisesti seksuaalista kanssakäymistä uhrin ja toisen tai molempien syytettyjen välillä ."

"On sanomattakin selvää, että tälläinen seksuaalinen kanssakäyminen näiden aikuisten miesten ja 14-vuotiaan tytön välillä on rikollista toimintaa, mistä heille koituisi vakavia seurauksia, joten heillä oli erityisiä syitä estää poliisia pääsemästä asiasta perille ."



Kun Charlene oli kadonnut kolme ja puoli vuotta sitten, molemmat syytetyt valehtelivat poliisille etteivät tunne häntä. "Syy valehteluun oli se, että toinen heistä murhasi Charlenen ja toinen auttoi häntä ruumiin hävittämisessä ", kertoi syyttäjä.

Vuonna 2004 Albattikhi uskoutui veljelleen Tariqille, joka kertoi todistajalle David Cassidylle, ett hän tietää mitä tapahtui Charlenelle: "Hänet tapettiin ja pilkottiin, ja täällä oli paljon verta."

Väitetään, että Albattikhi uhkaili myöhemmin puhelimitse Mr.Cassidya ettei tämä kertoisi asiasta kenellekään.


Väitetään myös, että Reveshi tarjosi Cassidylle myöhemmin 20 000 puntaa korotonta lainaa ostaakseen hänet hiljaiseksi. Joulukuussa 2004 Cassidy kuitenkin meni poliisin puheille.

Etsinnöissä molempien epäiltyjen asunnoissa Hornby Roadilla ei löytynyt kuitenkaan mitään todisteita. Tämän jälkeen poliisi ryhtyi kuuntelemaan liikehuoneistoja ja Reveshin Fiat-henkilöautoa löytääkseen johtolankoja miesten puheista. Osa nauhoitetuista keskusteluista ovat syyttäjän mukaan "paljastavia".

Charlenen äiti, isä, kaksi sisarta ja veli istuivat oikeussalin lehterillä, välillä kyynelehtien, kun poliisin nauhoituksia esitettiin oikeudelle. Yhdellä nauhalla Reveshi kertoo "yllättyneensä" kun poliisi tutki tapausta, sillä "Charlene Downes ei ollut mistään hienosta eikä tärkeästä perheestä ".

Albattikhin kuultiin sanovan: "For some f****** bitch. She was a f****** Maiiah. A f****** horrible Maiiah." "Jonkun v****n huoran takia! ..."

Syyttäjä Holroyde kertoi ettei poliisi tiennyt mitä "Maiiah" tarkoittaa, mutta se oli halveksiva ilmaus kuolleesta tytöstä. Toisella nauhalla Reveshi käytti sanoja "syödä ruumis".

"Tämä maininta esitettiin pilailevalla äänensävyllä, mutta on erittäin erikoista että miehet jotka kertoivat etteivät tunteneet lainkaan Charlenea keskustelevat siitä miten hänen ruumiinsa syötiin ", korostaa Holroyde.

Eräällä nauhalla Albattikhin kuullaan sanovan: "If they find anything I have f****** had it."

Syyttäjä Holroyde painotti, että poliisin ja syyttäjän käyttämien äänite-asiantuntijoiden välillä on erimielisyyksiä nauhojen tulkinnoista, mutta molemmat tutkijaryhmät ovat yksimielisiä siitä, että yhdellä nauhalla Albattikhi käyttää Charlenestä puhuttaessa sanontaa "killed", "tapettu".

Reveshi kysyy häneltä: "You did have her, are you easy with that?", "Teit sen hänelle, kävikö se helposti?" Albattikhi vastaa tähän: "Yeah."

Reveshi puhuu nauhoilla myös "checking the burial place" (hautapaikan etsimisestä), ja yhdessä jaksossa hän murtuu, sanoen itkunsekaisesti: "I can't cope", ("en pysty tähän...").

Nauhat paljastavat syytettyjen "jatkuvasti harjoitelleen poliisille kerrottavaa tarinaansa", korostaa Holroyde. Tämä osoittaa syytetyillä olleen "jotakin piilotettavaa ja jotakin pelättävää".

Tämä perustuu ensimmäisen oikeuspäivän uutisointiin.



Charlene katosi lokakuun viimeisenä päivänä v.2003. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin poliisi saattoi tehdä pidätyksiä, ja kolmesta kiinniotetusta miehestä kaksi joutui oikeuteen syytettynä murhasta ja ruumiin kätkemisestä.

Iayd Albattkhi , pidätettäessä (maaliskuussa 2006) 29 vuotias, eronnut, syyte murhasta.

Mohammed Raveshi , 49v., poikamies, kiinteistönomistaja, sosiaalityöntekijä ja kasvatti-isä, syyte ruumiin kätkemisessä avustamisesta.

Tutkiessaan Charlene Downesin katoamista poliisi löysi todisteita lapsiseksi-ringistä, jonka uhrit saattoivat olla vain 12-vuotiaita. Charlenea ja muita tyttöjä Blackpoolista uskotaan pakotetun prostuutioon ja myydyn seksikäyttöön. Tälläisestä toiminnasta on viitteitä myös paljon lähempääkin.

Charlenen murhasta syytetty Iyad Albattikhi omistaa "Funny Boyz" -pikaruokalan, joka suljettiin poliisin toimesta: "Viranomaiset näkevät tarpeelliseksi peruuttaa näiden liiketilojen toimintalisenssin yleisen turvallisuuden takia, ja estääkseen lapsille aiheutuvan haitan, rikokset ja yleisen turvallisuuden ja terveyden vaarantamisen ." Blackpool Today 2006 Mar 24th.





Kaiken tämän takia Charlenen äiti, Karen Downes, on poissa tolaltaan: "... Haluan tietää, missä tyttäreni ruumis on... Kuinka kukaan voi murhata niin kaunista tyttöä, en voi käsittää... Me haluamme hyvästellä tyttäremme asianmukaisesti. Minä rukoilen, että jos hän on kuollut, he eivät satuttaneet häntä eikä hänen tarvinnut kärsiä ..." Blackpool Today 2006 Mar 8th.

Charlene Downesin kohtalo on kyllin kauhistuttava ilman niitä järkyttäviä yksityiskohtia, joita alkoi tulla julkisuuteen asian edetessä. Manschester Metro -sanomalehden mukaan hänen ruumiinsa oli ehkä käytetty burgereihin ja kebabbeihin, ja tarjoiltu "Funny Boyzin" asiakkaille.

Näitä useissa nettiblogeissa toistettuja huhuja haluaisi pitää vain huhuina, mutta tälläisestä etnisten maahanmuuttajien käyttäytymisestä on jo ennakkotapauksia, kuten Muhammed Arshad joka murhasi ja paloitteli äitinsä.

"... Tappaja, joka murhasi ja paloitteli äitinsä lihakirveellä on tänään tuomittu elinkaudeksi vankilaan. Teurastaja Muhammed Arshadilla oli myös työ piirakkatehtaassa. ... Ruumiin paloittelemisen jälkeen Arshadin veli auttoi häntä kuljettamaan kappaleet pikaruokalaan Church Streetille. ... Oikeuslääkärit totesivat, että ruumiinkappaleita on säilytetty ensimmäisessä kerroksessa ennenkuin ne on siirretty keittiöön..."

Vaikka huhuja Charlenen lopullisesta kohtalosta ei voitaisikaan todistaa, hänen tarinansa on jälleen yksi surillisesti päättynyt luku nuorten englantilaisten tyttöjen elämän tuhoutumisesta etnisten maahanmuuttajien toimesta.

http://tottenhamlad.blogspot.com/2007/05/quick-update.html




http://www.dailymail.co.uk/news/article-459013/Mother-murdered-girl-kebabs-runs-court-gruesome-testimony.html

Remembering Charlene Downes

Maukasta mamun tekemää kebabbia :P

http://thefallenlist.blogspot.com/

Police rapped for blunders in murder case of girl 'turned into kebab meat'




Myös meillä Suomessa:





Suomalaistytöt maahanmuuttajamiesten uhreina yhä useammin

Nuoret suomalaistytöt joutuvat yhä useammin aikuisten maahanmuuttajamiesten seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi. Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen on tullut tietoa ongelmasta muun muassa sosiaaliviranomaisilta, sillä usein tytöt ovat huostaan otettuja tai muulla tavoin lastensuojelun asiakkaita.

Tukinaiseen on tullut viime aikoina nuorten tyttöjen ja heidän vanhempiensa lisäksi samansisältöisiä viestejä myös lastensuojelun ammattilaisilta. Puheluiden mukaan alaikäiset tytöt ovat joutuneet maahanmuuttajien seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Samansuuntaista tietoa on tullut eri puolilta maata. Ammattiauttajat ja poliisi muistuttavat että kyse on rikollisesta ja usein varsin järjestäytyneestä toiminnasta.

Puheluita on tullut nuorilta tytöiltä, heidän vanhemmiltaan ja viime aikoina yhä useammin myös lastensuojelun ammattilaisilta. Ammattilaisetkaan eivät tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun 13-vuotiaalla tytöllä on seksisuhteita aikuisten maahanmuuttajamiesten kanssa. Aina ei oivalleta, että kyse on rangaistavasta hyväksikäytöstä.

"Ehkä suurin syy on juuri se, että tytöt ovat mukana vapaaehtoisesti. Mutta kun otetaan huomioon, että he saattavat olla 12–15-vuotiaita, joka tapauksessa kyse on seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja aikuisten tehtävä on suojella näitä nuoria", sanoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toiminnanjohtaja Kristiina Valkama. Helsingissä miehet tapaavat tyttöjä esimerkiksi metroasemilla, ja toiminta vaikuttaa jo järjestäytyneeltä. Valkaman mukaan miehet kyllä tuntevat Suomen lain, mutta kun kukaan ei puolusta tytön oikeuksia, toimintaa pidetään luvallisena.

Poliisin tietoon tällaisten miesrinkien toiminta ei yleensä tule. "Meidän jutut enemmän keskittyy tällaisiin yhden illan tapauksiin, eli lasta on käytetty seksuaalisesti hyväkseen esim. jossain julkisella paikalla, kun hän on ollut viikonloppua viettämässä", sanoo rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista. "Niitä meillä ikävä kyllä riittää. Tänäkin keväänä on tullut toistakymmentä ilmoitusta."

Lähde: Nelonen, "Tytöt ja maahanmuuttajamiehet" 15.05.2005




Tuliko nyt selväksi, mikä on lähi-itä-taustaisten miesten yleisin asenne helposti huijattavia suomalaisia ja eurooppalaisia naisia ja tyttöjä kohtaan? "Eddie" Albattikhin sanoin: "For some f****** bitch. She was a f****** Maiiah. A f****** horrible Maiiah." "Jonkun v****n huoran takia! ..."



P.S.
Kuullemma ainakin TAMPEREELLA pizzankääntäjät ovat laajentaneet myös intressejään pizziz-alalle??

Erkkomedia valkopesee mamupedoja?





Että näin:



Huhu

22.12.2009 9:39

Jukka Relander

Tarina alkoi ilmeisesti Aamulehdestä. Tampereella järjestettiin "hyväksikäyttöbileitä", tällä nimellä.

Oheistietojen mukaan hyväksikäytettävät olivat 12–17-vuotiaita humalaisia tyttöjä, homman takana oli pari täysi-ikäistä miestä. Lähteenä oli ilmeisesti Irc-galleriassa kiertänyt kutsu.

Poliisille oli jo raportoitu vastaavanlaisiin kesteihin liittyneistä raiskauksista, ja ilmiöstä on jo tullut toistuva. Oli nuoria tyttöjä, laitonta viinaa, sekoilevia teinejä ja pari aikuista miestä. Hurja tarina.



Ja samalla täydellinen kertomus, jonka käsikirjoituksesta vastasivat omat kulttuuriset syvärakenteemme.


Moralisteille, eli omasta rapistumisestaan kiukustuneille täti- ja setäihmisille, uutinen kertoi nuorison rappiosta, riettailusta ja holtittomasta dokailusta.

Lasten oikeuksien puolustajiin tarina upposi signaalina välinpitämättömyydestä, ja valppaimmat naisasianaiset näkivät tässä kertomuksen, jossa aikuiset ja aggressiiviset miehet hyväksikäyttivät nuoria tyttöjä, viattomia uhreja. Lisäksi oli syytä epäillä, että tämäntyyppinen toiminta levisi, tai sitä johdettiin, internetin välityksellä.

Tarina levisi parissa tunnissa lähes koko nettimediaan. "Teinibileitä mainostetaan netissä nuorilla tytöillä", kertoi iltapäivälehti. Alla oli gallup "Osaavatko nuoret pitää huolen itsestään?". 82% vastasi "ei".

"Tamperelainen ilmiö kauhistuttaa: Hyväksikäyttöbileet", kertoi myös Uusi Suomi. Eikä mennyt kauaakaan, kun nettikansa keksi syyttää asiasta ulkomaalaisia. Nehän kun siis tulee tänne ja vie meidän naiset ja nyt vielä tyttäretkin.


Erikoisinta tarinassa oli se, että se ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Ilmeni, että ne kaksi aikuista olivat järjestäjien isoveljiä, jotka oli tarvittu paitsi tilanvuokraajiksi, myös järjestysmiehiksi. Pääjärjestäjän isä kertoi tapauksesta ensimmäisenä "raportoineelle" Aamulehdelle, että tytöt järjestivät omia synttäreitään, ja huhutut Vip–asiakkaat eivät olleetkaan paikalle tyttöjä hyväksikäyttämään saapuneita miehiä, vaan pääsylipun ostaneita kavereita. Lipun hinnalla katettiin tilanvuokra, muita järjestelykustannuksia, ja tarjottiin lasillinen kuohuviiniboolia.

Vahvistamattomien tietojen mukaan juhlille oli hankittu huvilupakin.

Siis kuvitelkaa nyt. Teinit järjestävät bileet, joihin pestataan järjestysmiehet, jota markkinoidaan omissa verkostoissa, joihin pukeudutaan vähän paremmin kuin kouluun ja joihin järjestetään ohjelmaa hankituilla varoilla.


Nämä nuorethan ovat neroja. Itse vedettiin ensimmäiset viikonloppukännit jossain espoolaisessa metsikössä, eväänä pussikaljaa ja näyttämönä leikkipaikaksi nimetty katos, jolle kukaan ei kai koskaan keksinyt muuta käyttöä kuin omamme.

Kotibileissäkin ohjeena oli, että tuokaa omat eväät. Ei mitään drinkkilippuja, vaan keskiveikeää, tai jotain vahvempaa ainoana kriteerinä se, "mikä menee hyvin alas". Ja siis nämä nykyteinit tarjoilevat shampanjaboolia ja kilistelevät laseja.

Alan ymmärtää miltä neanderthalin ihmisistä on tuntunut silloin, kun karvattomat, sirommat ja älykkäämmät homo sapiensit alkoivat kilpailla elintilasta.


Herttijee! Viherpiiperö julistaa avoimesti, että Euroopan väestöä ollaan kreivi Kalergin suunnitelman mukaisesti vaihtamassa "sirompiin ja älykkäämpiin"!? Nyt se kuultiin mokuhullujen omasta suusta. Me muistamme tämän, Rellu.

Elintila = Lebensraum

Ach so, tämä onkin homman nimi.

Totuus ei vaan myy yhtä hyvin, kuin moraalista paniikkia lietsova huhu. Syntyneen minikohun eettiset ongelmat ovat nähdäkseni vähintään yhtä vakavia, kuin yleläisessä lautakasajournalismissa.

Nuorista saa kirjoittaa ihan mitä tahansa. Heistä kirjoitettaessa saa valehdella, johtaa harhaan, paisutella ja olla tarkistamatta lähteitä, sillä nuorten mahdollisuus puolustaa itseään on paljon heikompi kuin istuvalla pääministerillä. ...

Tässä on nähdäkseni aika monta uutta perustetta sille, että Julkisen sanan neuvosto pitäisi korvata median eettisellä neuvostolla, mainonta-alan tapaan. Itsesäätely ei toimi edes perinteisillä journalistisilla kriteereillä, ja digitaalinen media tarjoaa entistä kätevämpiä ja nopeampia tapoja johtaa ihmisiä harhaan.

Tapaus "hyväksykäyttöbileet" oli räikeänpuoleinen esimerkki joko ammattitaidon puutteesta tai tietoisesta valehtelusta, luultavasti kummastakin. Tämä huhu tuli siis alasammutuksi.

"Hyväksikäyttöbileissä rajattu kutsuvieraslista", otsikoi iltapäivälehti sen merkiksi. Haa, teinityttöjä oli siis tarjolla vain valikoiduille kutsuvieraille, antoi otsikko ymmärtää, vaikka klikkauksen jälkeen ilmenikin, että myös poliisi oli kumonnut median sitkeästi levittämän huhun. Mutta vielähän sillä saatiin muutama tuhat klikkiä.

Ai niin, ja hyvää joulua.


Eipä kestä. (Jollei kestä nii revekköön sano Mustafa Kemal Tampereen sakkolihabailuissa...)








Kaiki mikä ei sovi ahtaaseen punavihreään maailmankuvaan on urbaanilegendaa? Niinhän se on??