lauantai 5. joulukuuta 2009

Lähiöiden uudet isännät



Espoo on rakentanut kiitettävästi uusia lähiöitä asuntopulasta kärsivällä pääkaupunkiseudulla, mutta jotain kummaa on kuultu asukkaiden valinnoista, -ja käyttäytymissääntöjen kaksoisnormituksesta?

Kun Espoon kaupunki poistatti ikävästi betoninharmaan "keskustansa" somistuksena olleet hauskat porsas-veistokset, ihmiset jaksoivat nauraa asialle, vaikka monien mielestä mentiin liian pitkälle muslimien mielistelyssä. Kun torilla jonkinlaista grilliä pitänyt Lähi-Idän maahanmuuttaja ensin hyväksikäytti läheisten kerrostalojen alaikäisiä tyttöjä, ja sitten muutti osaksi kahvionsa tuotevalikoimaa, sitä ei suostuttu näkemään. Suvaitaanhan metelöinti-, valitus- ja uhkailu-terroriakin osana espoolaisten kerrostalojen normaalia sosialidemokraattista arkipäivää.

Onhan Espoon "keskustan" taloissa runsaasti uus-suomalaisia, minkä näkee jo lautas-antennien määrästä parvekkeilla. Työtätekevillä veronmaksajilla niitä ei ole.

Emme nyt puutu raiskaus-yrityksillä ja uhkailuilla naisia pelottaneen 12v. somalipojan tapaukseen, vaan tarkastelemme etnisen konfliktin näkymistä kunnallisia vuokra-asuntoja hallinnoivan yhtiön toiminnassa: "Espoonkruunu Oy" onkin tiukentanut asettumistaan häiriköivän herrakansan puolelle.

Länsiväylä -lehden uutisissa ja keskustelupalstalla on puitu Espoonkruunun kokoomus/kommari-mafian yritystä häätää asukkaiden puolta pitänyt talotoimikunnan puheenjohtaja:

"Espoonkruunu on häätämässä Kivenlahdessa olevasta kiinteistöstä asukastoimikunnan puheenjohtajan joka toimiii myöskin asukkaiden edustajana yhtiön hallinnossa ,sekä muissa luottamustehtävissä joihin asukasedustajat ovat hänet valinneet.

Koko prosessi on täysin tekaistu ja yhtiön keittämä soppa jolla yritetään savustaa luottamusmies ja hänen perheensä kadulle. Kyseiselle perheelle on lähettetty haastemiehen välityksellä espoonkruunun asianajalle antama toimeksianto "varoitus" ,jossa syyksi ilmoitetaan kyseisen puheenjohtajan syyllistyneen esimerkiksi siihen,ettei ole antanut leikkimökin avaimia kaikille asukkaille ja on komentanut lapsia.

Lisäksi joitakin muita ihmeellisyyksiä: mm.pihalla ei ole annettu pelata pallopelejä,lapset pelkäävät puheenjohtajaa ym.. Nämä asiat siis kuuluvat asukashallintolain mukaan kyseiselle puheenjohtajalle ja asukastoimikunnalle. Jos he toimivat oikein niin näin he yrittävät pitää jonkinlaista normaalia järjestystä kiinteistöissä.

Pallopeleistä pihalueella on esim. aiheutunut ikkunan rikkoontumisia kiinteistöissä ja monessa kiinteistöissä asukastomikunnat ovat kieltäneet sen juuri siksi. Asukastoimikunnat lain mukaan voivat siis laatia kiinteistöön omia järjestyssääntöjä. Myöskään leikkimökin avainta ei edes tässä edellä mainitussa tapauksessa kyseisellä puheenjohtajalla, vaan kyseiset avaimet on annettu perhepäivähoitajille siinä talossa ja he huolehtivat lukituksesta, jotta esim. narkkarit eivät käyttäisi sitä piikittämistilana.

Kyseisillä väittämillä saataisiin näin kaikki asukastoimikunnat ja niiden jäsenet pihalle. Kaikki tämä edellä on lähtenyt liikkeelle siitä, että asukastoimikunta on pyytänyt moneen kertaan isännöitsijää laittamaan ulkomaalaistaustaista suurperhettä aisoihin ja noudattamaan yhteisiä järjestyssääntöjä, joista juuri nämä asukkaat ovat valittaneet asukastoimikunnalle ja puheenjohtaja on ollut tässä ainoastaan välikätenä.

Myöskään asukastoimikunta ei ole osallistunut espoonkruunun tanttojen järjestämään sovittelutilaisuuteen , josta on myöskin maininta yllä mainitussa varoituksessa. Ketään ei voi pakottaa mihinkään höpö höpö sovittelutilaisuuteen , varsinkaan jos pelkää henkensä puolesta.

No kyseisessä sovittelutilaisuudessa oli kuusi asukasta, sekä yhtiön johtoa, isännöintiharjoittelijoita, sekä varoituksen antanut juristi paikalla. Koska asukastoimikunta ei tullut paikalle, niin siitä suivaantuneena ja muutaman kapinoivan asukkaan puheiden perusteella asia käännetiin päälaelleen ja syntipukiksi saatiin tehtyä kyseisen kiinteistön puheenjohtajan perhe.

Lisäksi todennäköisesti yhtiön tekijät ovat neuvoneet paikalla olleille asukkaille väärin miten asukastoimikunta erotettaisiin kesken kautta. Lain mukaan ei kerottu sitä, että asukaskokouksen kutsuu koolle asukastoimikunta ja jos sitä 10% äänioikeuden omaavista asukkaista vaatii. Asukastoimikunnan ja pj:n voi erottaa tässä tapauksessa ainoastaan jos kokouksessa on pakalla yli puolet äänioikeutetuista talon asukkaista vaatimassa tätä. Eikä varsinkaan niin, että kokoukseen osallistuneiden enemmistön päätös ratkaisisi.

Kaiken huipuksi yllämainitussa varotuksessa on lisäksi häätöuhkaus.Jos kyseinen puheenjohtaja ei anna kirjallista vastinetta,niin espoon kruunu tulee purkamaan vuokrasopimuksen kyseisen puheenjohtajan perheen kanssa ja käynnistämään lain mukaiset häätötoimenpiteet.

Kyseisellä perheellä ei ole koskaan annettu varoitusta ja puheenjohtajan ominaisuudessa hän on toiminut 10 vuotta ja lisäksi hänen vaimonsa on xxxx ja puheenjohtaja on itse vastuullisessa työssä sekä hänellä on kaksi lasta perheessä. Vuokrat on maksettu aina ajallaan eikä päihdeogelmia ole - siis ihanneperhe yhtiön taloissa , jota taas ei voi kaikista sanoa.

Olen aivan 100% varma siitä, ettei oikeudessa - tässä tapauksessa häätöä tulisi, jos ei sitten tehdä oikeusmurhaa , joka on jo osaksi tapahtunutkin. Joten en kyllä itse mitään vastineita antaisi vaan katsoisin homman loppuun asti.

Yhtiö voi käyttää kalliita juristeja, joiden palkat maksaa asukkaat , asukkaiden luottamusimisten vaientamiseksi ,koska heillä ei ole varaa tälläisiin kalliisiin juristeihin. Mutta tässä tapauksessa onkin tarkoitus kerätä kolehti ja palkata hyvä asianajaja hoitamaan tämä homma ja yhtiöltä on pyydettävä vahingonkorvausta yllä olevan menettelyn aiheuttamista henkisistä kärsimyksistä."

... "Keskustelussa tuodaan ilmi uutiseen tai muuhun tietämykseen perustuen asia ilmi mm. seuraavassa.

Taitaa olla aika kyseenalaistaa eri asukasryhmien tasa-arvo Espoonkruunussa. Jos tavallinen vuokraa maksava suomalainen perhe saisi kolme tai neljä varoitusta järjestyssääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä, olisi seurauksena mitä varmimmin häätö. Mutta kun kyseessä ovat muun kansalaisuuden edustajat, alkaa hyssyttely. Onko tosiaan niin, että säännöt on tehty vain suomalaisille ja niille ulkomaalaisille, jotka niitä haluavat noudattaa?

Onko niin, että vierasperäistä häirikköperhettä ei saada kuriin, vaan villi meno saa jatkua vuodesta toiseen. Luulisi sääntöjen koskevan kaikkia! Pelkääkö Espoonkruunu sitä, että alettaisiin puhua rasismista, jos ulkomaalaisperheitä alettaisiin panna kuriin? Tuossa Kari K:en tapauksessa oli epävirallisesti ilmoitettu, etä on paljon helpompi panna Kari pihalle kuin puuttua ulkomaalaisperheen tekemisiin!!! Uskomatonta! Mutta totta!"

"Espoon Kokoomus käyttää poliittista valtaa tässäkin asiassa... Sivusta seurannut!"



--------------------------------------------------------------------------------


Lounaistuulen asukastoimikunnan kokous

Asia: Asukastoimikunnan kokous
Aika: 2.10.2005 klo 18.00
Pöytäkirjan ote

4. (Kari K:nen jäävättiin keskustelusta tämän kohdan ajaksi.)
Asukastoimikunta totesi, että Kari K:sen Espoonkruunu Oy:lta saama varoitus ja häätöuhkaus on täysin perusteeton sekä valheellinen ja kertoo lähinnä vain xxx perheen käsityksen asiasta. Asukastoimikunta paheksuu Espoonkruunun menettelyä ja vaatii Espoonkruunu Oy:ta pyytämään julkisesti anteeksi Kari K:lta ja hänen perheeltään. Asukastoimikunta haluaa Espoonkruunu Oy:lta pikaisesti kirjallisen vastauksen siitä, mitä se aikoo tehdä asian suhteen.
(x = nimi poistettu.)

"Espoonkruunu Oy


--------------------------------------------------------------------------------

Alueneuvostojen ja aluetoimikuntien puheenjohtajien kokous 10.10.05

Kokouspaikka; Siperianportin kerhotila
Pöytäkirjan ote

4. Muut asiat -
Kari K:n asia; Kuultuamme selvityksen tässä asiassa, puollamme ja tuemme Lounaistuulen asukastoimikunnan puheenjohtaja Kari K:ista tässä asiassa yhtenäisesti

- Espoonkruunu Oy:n pitää laatia käyttökelpoinen kirjallinen suunnitelma asumishäiriöiden lopettamiseksi väärinkäsitysten välttämiseksi.
- Toimihenkilöiden tulee ottaa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä yhteys asukastoimikuntaan jotta asukastoimikunta voi toimia asukashallintosäännön mukaisesti."



--------------------------------------------------------------------------------


"Ulkomaalaisperhe riehuu, suomalaiset haluavat nukkua yönsä ja tehdä työnsä. Asukastoimikunnan puheenjohtaja on pakoitettu luottamusvirkansa puolesta panemaan myös ulkomaalaisen perheen häiriköt kuriin.

On tyypillistä ruotsintautia juuri se, että asukastoimikunnan puheenjohtaja häädetään "rasismi" -korttia käyttäen. Hänhän rohkenee vaatia ulkomaalaisilta "rikastajilta ja moniosaajilta" samoja järjestyssääntöjen noudattamista kuin suomalaisetkin noudattavat. Sehän on kukkahattuisten feministisosialistitätien mielestä rasismia.

HERÄTKÄÄ ja vaivakaa hieman omia aivojanne. Rasismisyytteitä käytetään keppihevosena ja täysin asianmukaisesti käyttäytyvät kansalaiset vaiennetaan ja tänne tuotetut yön timot vain sanovat "rasisti", ja Zimsalabim.

Kerronpa esimerkin käytöksestä. Eräät hyvin aurinkoa ottaneet uussuomalaiset olivat opettaneet 3-vuotiaan lapsensakin. Hän käveli 3-v . suomalaislapsen ohi, osoitti sormellaan ja sanoi: "rasisti".

En vihaa ihmisiä heidän uskontoon tai ihonväriin liittyen. Olen itse asiassa ennakkoluulottomampi kuin nuo hömppähumanistit. Mutta Suomessa on ulkolaisiin liitetty tekopyhä käytös, jolla pilataan vanha kansanviisaus: "maassa maan tavalla tai maasta pois".
Tuo uskomaton asukastoimikunnan puheenjohtajan ulossavustaminen saisi todellakin johtaan häätöihin. Nimittäin Espoon kruunun työsuhteessa oleva henkilö, joka on vastuussa "asiakaspalvelusta" on mätäpaise mikä pitäisi poistaa."

http://www.lansivayla.fi/keskustelu/724641515602
http://www.lansivayla.fi/
http://www.espoonkruunu.fi/

Espoonkruunun vainoamaksi joutunut K.K. on ollut Lounaistuulen asukastoimikunnan puheenjohtajana vuodesta 1995, toimii lukuisissa luottamustehtävissä aina ammattiliitosta ja kirkkovaltuustosta reserviläisiin, eli ansiolista on poikkeuksellisen vakuuttava. Hänet on myös useasti palkittu aktiivisuudestaan mm. lastensuojelussa. Etemme tulisi ohjanneeksi lisää häiriköitä hänen kiusakseen, jätämme linkin tälläkertaa kertomatta.



Esitetyt dokumentit osoittavat mitä peliä espoolaisten omistama kunnallisten asuntojen hallinnoimis-yhtiö pelaa omistajiensa eli kuntalaisten tahdon vastaisesti. Kuntalaisten mielipiteet selviävät lainatuista mielipidekirjoituksista. Meidän ei siis tarvinne todistella, ketä valtio ja kunnat suosivat nyky-Suomessa?

Etuoikeutettu herrakansa ohi asuntojonojen parhaisiin kämppiin, aina uudet kalusteet rikottujen/myytyjen tilalle, vuokrarästien painaminen villaisella, ja huippuna häiriköimisestä valittajien terrorisointi. Tämä on todellisuutta muuallakin kuin Espoossa. Onko tässä jotain tuttua? Viro neuvostomiehityksen alla??

Kun kommunistinen Neuvostoliitto otti voimalla ja uhkailulla haltuunsa naapurimaamme Viron, se aloitti heti kun muilta kiireiltä ehti, Viron väestön vaihtamisen marxilaisuudelle uskolliseen. Tähän tarkoitukseen käytettiin virolaisen sivistyneistön tuhoamista vangitsemisilla, kyydityksillä ja teloituksilla, ja uuden sekaväestön tuottamista muualta imperiumista Viroon.

Maahantunkeutujia suosittiin mm. uusien asuntojen jakamisessa. Jokaiselle työpaikalle piti ottaa venäläisiä tai muita tulokkaita, ja vastaanhangoittelu aiheutti epäilyn "porvarillisesta kansallismielisyydestä". Niissä oloissa se saattoi olla kohtalokasta.

Maahanmuuttajiin piti julkisesti suhtautua korostetun myönteisesti, jos halusi välttää leimautumisen. Siihen ei kenelläkään ollut varaa. Myös lehdistö ja viranomaiset piilottelivat neuvosto-maahanmuuttajien rikollisuutta, joka olikin kantaväestöä korkeampaa. Tuntuuko tutulta?

Tuloksena maahantuotettujen ei-virolaisten suosimisesta Viron väestö, joka oli vielä ESNT:n ensimmäisessä väestönlaskussa v.1948 noin 99%:sesti etnisesti virolaista, oli vaarassa 1990-luvulle tultaessa muuttua venäläis-enemmistöiseksi. Tämä oli marxilaisten tavoite silloin.

Mikä lienee nyt?




Pakolaisbizness poliittisen eliitin uusin rahasampo:

http://video.aol.co.uk/video-detail/ilkka-holmlund-0/1835466603

"Porilainen kiinteistösijoittaja Ilkka Holmlund on napannut kiinni ministeriuön visiosta..." Siis tämä olis vitsi jos se ei olis totta! -Vai mitä sanoo ministeri Anne Holmlund??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti