lauantai 5. joulukuuta 2009

Uudenvuoden raiskaus Göterborgissa: Lindan ja Jennyn tarina



"Linda ja Jenny tapasivat raiskaajansa raitiotiepysäkillä, Friskväderstorgetilla Göteborgissa. Oli uudenvuodenaatto, ja tytöt olivat matkalla juhliin. Miehet väittivät, että olivat matkalla samaan suuntaan. - "Se tuntui täysin normaalilta, joten teimme seuraa", kertoo Jenny.

Se tapahtui metsikön läpi johtavalla puistokäytävällä. Miesten käyttäytyminen muuttui äkisti. - "He kävivät kimppuumme joka suunnasta, joku otti esiin jousipampun. Se löi minua päähän... vartaloon.. Kun huusin, hän löi yhä enemmän", kertoo Linda.

Myös Jenny lyötiin maahan. Hän sai ottaa vastaan sekä lyöntejä että potkuja kasvoihin kunnes hän menetti tajuntansa. - "Heräsin ja huomasin että ne repivät pois housujani. Minä huusin, minua lyötiin, ja pökerryin taas." - "Kun tulin uudelleen tajuihini niin... niin he olivat raiskaamassa minua."

Samaan aikaan Linda taisteli elämästään. - "Ajattelin etten olisi kestänyt uutta lyöntiä päähän, joten makasin liikkumatta tuskin hengittäen", hän kertoo. Kun miehet jättivät Lindan ja poistuivat kavereidensa luokse, jotka samanaikaisesti raiskasivat Jennyn, Lindan onnistui paeta.

- "Olin paniikissa. Juoksin pitäen molempia käsiäni kasvoillani,koska ne vuosivat niin paljon verta." Linda pysäytti autoilijan, joka kutsui paikalle ambulanssin. Jenny heräsi raiskauksen jälkeen, ja huolimatta vaikeista vammoistaan hänen onnistui päästä asuntoalueelle, jossa hän tapasi vanhemman pariskunnan.

Nyt molemmat tytöt haluavat kertoa tarinansa, antaakseen muille uhatuille naisille rohkeutta ilmoittaa poliisille. Linda toivoo myös, että hänestä otetut kuvat julkaistaan Expressenissä, sen osoittamiseksi kuinka brutaalia väkivalta naisia kohtaan voi olla. Torstaina Jenny ja Linda esiintyivät TV3:n "Efterlyst"-ohjelmassa. - "Toivon myös,että joku antaa vihjeen jolla nämä miehet voidaan saada kiinni. Niin kauan kun he ovat vapaina,olen aina peloissani",sanoo Linda.

(Toimitti Expresseniin Niclas Rislund, julkaistu 26.03.2005, http://www.expressen.se/index.jsp?a=260369)


Myös:

http://www.invandring.se/arkiv/2005/03/brutal_misshand.html
http://www.invandring.se/arkiv/2005/03/brutal_misshand.html
http://www.info14.com/inrikes.php?id=990






"Epäiltyjä" pidätetty Suomessa: Suomen kansalaisia, "somali-taustaisia"


Pidätykset tapahtuivat kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella, ja tietojen mukaan mm. Turussa.

Ja kaikkien kuvat:







Tietolähde: Info-14

Nyt kaikki irkki-nettiin! Ryhmät, kuten "Somalimafia", "monikulttuuri...", tiedätehän. Joku kuvien tyypeistä voi esiintyä siellä??!
http://www.info14.com/2005-12-02-valdtaktsoffer_utsatt_for_utpressning_och_hot_av_massmedia.html
http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=467917


Mursal Abdullahi, afromarxilaisten ja demareiden lahja Suomen ja Ruotsin kansoille.
Olkaa tyytyväisiä, ja kiittäkää Tarjaa!




Miksi ne käyttäytyvät noin?

Moni on aivan syystä ihmetellyt Eurooppaan ja Suomeen tulleiden maahanmuuttajien suorasukaista toimintaa nais-sukupuolta kohtaan. Nehän tekevät sillä vahinkoa itselleen, ainakin pitkällä tähtäimellä ajatellen?
Vai ajattelevatko he? Ehkei heidän tarvitse.

Suomalaistenkin rikollisten kohdalla on kiinnitetty huomiota siihen, miten pitkät odotukset rikoksen tapahtumisen l. kiinnijäämisen ja oikeuskäsittelyn välillä, puhumattakaan tuomitun vankeusrangaistuksen viipymisestä, vaikuttavat rikolliselle "uralle" jämähtämiseen: Nuori rikokseen syyllistynyt jää vapaalle jalalle jatkamaan entisteen tapaan ja usein onnistuu keräämään itselleen varsin huomattavan rikoshistorian ennenkuin rangaistuksen kärsimisen oletettu kasvattava vaikutus osuu häneen.

Varsinkin kun nykyisen vasemmistojuridiikan tyyli jakaa päällekkäisiä ehdonalaisuuksia on mitätöinyt ehdollisen tuomion alkuperäisen idean jättää tuomittu vapaaksi koeajalle, tuomitun rangaistuksen ollessa valmiina hyllyllä odottamassa ensimmäistä virhettä... Moni tällähetkellä lainkuuliaista ja hyvinvoivaa elämää elävä voi kiittää siitä takavuosien "julmia" tuomareita. "Demokraattisten lakimiesten" jälkeen kaikki on ollut toisin.

Nuorten maahanmuuttajien kohdalla tämä oikeuslaitoksen jähmeä ja hidas toiminta vaikuttaa vieläkin tuhoisammin. Lähiöjengin rikollisilla öykkäreillä on varsin suuri arvovalta itseään nuorempien maahanmuuttajataustaisten keskuudessa, ja heitä apinoidaan. Kun jengi-"gansta" tekee mitä tahtoo, eikä hänelle koskaan käy mitään, hän näyttäytyy kakaroille kaikkivoipana ja ihailtavana hahmona, jonkalainen jokainen pikkunilkki haluaa olla.

Maahanmuuttajien kotikulttuuritkin sisältävät sivistyneisiin oloihin ja oikeusvaltioihin soveltumattomia käyttäytymismalleja, ja mm. naisten esineellistämistä, mutta näiden kulttuurien alkuperäisillä alueilla on myös kehittynyt ainakin välttävästi toimivia yhteiskunnan puolustusmekanismeja, joilla po. koodivirheiden vaikutus lieventyy siedettäväksi. Esim. kaikkia naisia ei raiskata tai kivitetä, vaan joitain jää jäljelle lisääntymistarkoituksiin.

Jos jonkin yhteisön kollektiivinen henkinen sairaus menee liian pitkälle, yhteisön olemassaolo loppuu. Jos tämä joukko, klaani tai heimo, pysyttelee terveemmin elävien keskuudessa heitä riistäen, sairas meno voi jatkua periaatteessa loputtomiin. Kunnes jonkinlainen hylkimisreaktio herää emoväestössä?

Euroopan ja Suomen urbaani-nomadeilla ei ole heidän menttaliteetillaan ajattelevaa yhteiskuntaa ympärillään, vaan tapa- ja oikeuskulttuuri joka on kalibroitu aivan toisenluonteisille ihmisille. Esim. Englannin "bobby"-poliiseilla ei ollut normaalisti mitään ampuma-aseita mukanaan virantoimituksessaan vielä 1960-luvulla. Ei tarvittu.

Henkilöt, joiden sukuperinteet ovat mukautuneet oloihin joissa verikosto on maan tapa ja varkailta katkaistaan käsi tai kaula (toisella kerralla), tuntevat Euroopassa olevansa paikassa jossa kaikki on luvallista. Tätä tunnetta on ruokkinut tehokkaasti myös vasemmistoliberaali lehdistö ja mielipidevaikuttajien äänekäs lauma puolustamalla jokaista ei-eurooppalaista oli tämä sitten tappanut, raiskannut tai vain levittänyt HIViä.

"Muslimitaustaiselle" jokainen nainen, joka liikkuu ilman vartioivaa miestä, on sallittua riistaa. Kun hän näkee kavereidensa metsästävän näitä, jopa käsittämättömän nuoria, aivan julkisesti kenenkään paheksumatta, hän oppii että tämä on oikein.

Joissakin kulttuureissa nainen, joka on sallinut miehen puhua itselleen tai jopa hymyillyt hänelle, ei voi enää sanoa "ei". Mies on korkeampi olento. Jos hänen himonsa ovat heränneet, ja paikalla on naaras joka ei kuulu jonkin isomman pojan omaisuuteen, mies katsoo oikeudekseen toteuttaa impulssinsa. Erityisesti toiseen heimoon kuuluvia naisia voi takapajuisissa kulttuureissa kohdella aivan miten tahansa.

Takaisin Göteborgiin: Viisi somalia näkee kaksi vartioimatonta naista julkisella paikalla. Siis kaksi otettavissaolevaa sukupuolielintä.

Paitsi himoa, somalit tuntevat vihaa näitä toisrotuisia naisia kohtaan. Ne ovat kiihottavia, mutta kaikki heistä eivät anna somali-pojille. Tämä on verinen loukkaus muslimi-miestä kohtaan!!

Muslimi-mies nähdä suojaton naaras, olla väärä heimo. Muslimi-mies otta rautapamppu, löydä naaraita päähän. Otta naaras housut pois. Nylkyttää. Tulla kaveri ja tehdä sama. Ugalabugala! Greekah!! Olla toinenkin naaras. Umbaba ei jaksa nylkyttää. Umbaba otta tyhjä pullo, lyödä se rikki, saada terävä ase...




Valloitetun alueen naisten raiskaaminen kuuluu aggressiivisten ja sairaiden kulttuurien rutiineihin. Niillä osoitetaan omaa ylivoimaisuutta. Ne ovat maahantunkeutujille sekä päämäärä että keino.

Euroopan "maltillissa" moskeijoissa saarnaavat islamisti-imaamit todistelevat laumalleen: "Allah on antanut Euroopan oikeauskoisille! Allah on sokaissut eurooppalaiset niin etteivät he tee vastarintaa teille, vaan antavat oikeauskoisille kaiken mitä omistavat... Jihaad!! Jihaad!! -Verrta pakkiin!!"

Göteborgin raiskaajat olivat siis "islamilaisen vallankumouksen" asialla?









"Mutta se pahoinvointi, mikä sivujen takaa löytyy, on huolestuttavaa...."

Maahanmuuttoministeri on joutunut verkossa rankan loanheiton, nimittelyn ja uhkailun kohteeksi. Hän ei suoraan vastannut kysymykseen, pelottaako nettihäiriköinti.

- Varmaan netissä liikkuu paljon sellaista, mistä minulla ei ole tietoa. Onneksi en tiedä kaikista. Mutta se pahoinvointi, mikä sivujen takaa löytyy, on huolestuttavaa.

Thors ei kuitenkaan usko, että avoin muukalaisvihamielisyys olisi kovin yleistä.

- Ryhmä, joka näin käyttäytyy netissä on pieni. Samat lauseet toistuvat ja he toistavat samoja asioita kuin muualla Euroopassa. Samalla he myös luovat oman todellisuutensa, oman yhteisönsä, joka voi olla aika sulkeutunut.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010030311232295_uu.shtml




Olisiko, Astrid, ehkä aiheellista ajatella pahoinvoinnin syitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti