lauantai 5. joulukuuta 2009

Pizzoja ja pommeja Turussa



MOT-toimitus paljasti terroristipesäkkeen Suomen Turussa, ja osoitti samalla että pizzojen ostajat saattavat tietämättään rahoittaa terrorismia:

Usea toisistaan riippumaton kurdilaislähde on vahvistanut MOT:lle, että Turussa toimii aktiivinen Mulla Krekarin perustama Ansar al-Islam tukiryhmä. Koska lähteemme pelkäävät kostoa, emme paljasta heidän nimiään ja kuviaan tässä yhteydessä.

Lähde: " Nämä ovat tuttuja henkilöitä. He toimivat jotenkin niin, että me huomaamme heidän aikeensa. Valitettavasti he ovat hyvin varovaisia, eivätkä jätä mitään todisteita itsestään. Mutta me tiedämme, mitä on tekeillä..”

Osman Sultan: Heitä on Turun alueella ehkä noin 20 henkilöä, joista viitisen ei ole välttämättä sulautunut ryhmään niin täysin. Olennaista on kysyä, kuka heitä organisoi Turussa. Alun perin Turun kaupunki ei ole myöntänyt heille asuntoa, kuka on siis järjestänyt heille asunnot Turussa? Nyt he ovat keskittäneet toimintansa Turkuun ja haluavat työskennellä sieltä käsin.

Mot: And who is that person?

Osman Sultan: Henkilö, joka on tällä hetkellä Irakissa pidätettynä.
Henkilö, johon Osman Sultan viittaa on Suomen kansalainen Abdulrahman Azizi. Hän tuli Suomeen 1996.

Abdulrahman: Alussa mä olin Jyväskylässä kaksi vuotta ja sitten mä, Siis Jyväskylässä saatiin niin kun pieni kaupunki, ei siellä työtä. Sitten mä muutin Jyväskylästä Turkuun ja mä sielä mä sain työpaikka niin kun koulun avustaja ja Vaskovuoren koulussa, mä olin siellä työssä. Ja sitten mä olin työssä kirjapainossa. Mä sain töitä sen, sen takia mä oon muuttanut Jyväskylästä Turkuun.

Kun tapasimme Abdulrahmanin elokuun lopussa Irakissa, hänet oli pidätetty epäiltynä islamistisesta jihadista – siis terrorismista. Tämä on jo toinen kerta, kun hänet on pidätetty Irakissa. Ensimmäisen kerran hänet otettiin kiinni kesäkuussa, mutta todisteiden puutteessa hänet päästettiin vapaaksi. Nyt hän on siis jälleen vangittuna.

Abdulrahman: Että epäilty on se että mä oon islamilainen, en mä en olen, mä oon asunu Suomessa noin 10 vuotta, eikä mulla oo mitään virheitä, kaikki oli ok ja mä oon Suomen kansalaisuus. Ja minä ja mun perhe on saanut Suomen kansalaisuus ja sitä on vain, että minä oon islamilainen.

Irakin Kurdistanissa toimii kaksi turvallisuuspalvelua. Toinen niistä, Asaish, pidätti Abdulrahmanin. Alueen kahdella suurimmalla poliittisella puolueella, PUK:lla ja KDP:llä, on myöskin omat pääministerinsä.

Mot: How does this fact influence the work against terrorism?

Omar Fatah: Terrorismiasioissa teemme yhteistyötä. Arbilin hallintoalueen turvallisuusasioista vastaavat järjestöt tekevät yhteistyötä kanssamme. Meillä on yhteisiä toimintaryhmiä ja olemme vannoutuneet taistelemaan yhdessä terrorismia vastaan. Tämän takia välillämme on laajaa yhteistyötä eri tasoilla sekä tiedonvaihtoa.

Sarkaut: Saimme tietää Suomessa asuvien henkilöiden kautta, että eräs Suomessa asuva iranilainen on matkustanut Kurdistaniin. Saamiimme tietoihin nojaten epäilemme häntä yhteistyöstä Ansar Al Islamin ja Mulla Krekarin kanssa. Tästä syystä hänet on pidätetty ja asiaa tullaan tutkimaan.

Samasta vankilasta löysimme myös vuonna 2003 Turkuun muuttaneen Ahmad Ali Mahmoodin – häntäkin epäiltiin terrorismista.

Mahmood: En ole tehnyt mitään. Nyt kun olen tullut takaisin, heillä on oikeus tutkia minut, mutta minä en kuitenkaan ole tehnyt mitään.

Sarkaut: Saamiemme tietojen mukaan hän on ollut yhteydessä erityisesti Mulla Krekariin ja islamilaisjärjestöjen kanssa, jotka toimivat Suomen ulkopuolella, esim. Norjassa ja Ruotsissa. Tästä syystä hänet on nyt pidätetty. Jotkin Ansar Al Islamin, Al Qaidan ja Ansar Al Sunnan kannattajista luulevat ettemme tiedä heidän toiminnastaan ja sen takia he uskaltavat tulla takaisin tänne. Tulemme kuitenkin pidättämään heidät omien tietojemme perusteella ja tutkimaan heidän asiansa.

Mahmood: He tutkivat taustaani. Minulle annettujen tietojen mukaan tutkimukset liittyvät väitettyihin yhteyksiini islamilaisjärjestöihin.

Kolmas turkulaismies, Jabar Palani, vangittiin toukokuun 23:s päivä ja päästettiin noin kuukautta myöhemmin vapaaksi todisteiden puutteen takia. Häntäkin epäiltiin terrorismista. Kyseinen henkilö ei halua antaa MOT:lle haastattelua.

Keväällä 2003, Yhdysvaltain tuolloinen ulkoministeri, Colin Powell väitti puheessaan YK:ssa Krekarin järjestöä Ansar Al-Islamia Osama bin Ladenin ja Saddam Husseinin väliseksi linkiksi.

Oslossa on parhaillaan käynnissä oikeudenkäynti Mulla Krekaria vastaan. Norjan valtio haluaa karkottaa Krekarin viitaten valtion turvallisuuteen.

Mulla Krekar: 17.5.2002 lähtien minulla ei ole ollut mitään virallista yhteyttä Ansar al-islam -järjestöön, enkä kommunikoi sen kanssa mitenkään. Tietoni järjestöstä saan niin kuin toimittajakin muilta ihmisiltä. Kerään tietoa, kuulen ja seuraan uutisia, tarkistan uutisten todenmukaisuuden, mutten sen enempää.

Norjassa uskotaan Krekarin yhä vaikuttavan aktiivisesti joissakin Irakissa toimivissa terroristijärjestöissä.

Mulla Krekar: Yksi jihadin puolista on sydämessä, ihmisen ja Jumalan välissä; toinen puoli on moraalissa eli hyvässä käytöksessä; kolmanneksi on jihad muiden kanssa ja työnteossa eli totuuden ja turhanpäiväisyyksien pitäminen erillään; jihadin neljäs puoli on aseellista, esimerkiksi miehittäjien ulosajo niin kuin nyt tapahtuu Irakissa.

Mulla Krekar: Kyse ei ole väkivallasta. Väkivaltaa käyttää se, joka riistää toisen omaisuutta. Sellainen on kauheaa vääryyttä.

Kun ajaa amerikkalaiset pois maasta aseita käyttämällä ja pakottaa heidät lähtemään pois samalla tavalla kuin neuvostoliittolaiset aikoinaan Afganistanista, sitä voi pitää jihadina eli uskon puolustamisena.

Toukokuun alussa Tukholman käräjäoikeus tuomitsi kaksi kurdimiestä seitsemän ja kuuden vuoden vankeustuomioihin terrorismirikoksen valmistelusta. Miehet olivat keränneet rahaa, ja siirtäneet summat Ruotsista Pohjois-Irakin islamistiselle liiikkeelle – tarkemmin sanottuna Ansar Al-Islamille.

Myös Turussa tunnetaan rahankeräykset, joiden epäillään suuntautuvan terroristeille.
Lähde: "He itse väittävät keräävänsä kerran kuukaudessa. En ole itse nähnyt sitä, mutta olen kuullut heidän sukulaisiltaan ja ystäviltään, joiden luona olen joskus käynyt. Kuulemma rahat kerätään kuukauden viimeisenä päivänä."

Mot: Tukevatko he Ansar Al Islamia myös rahallisesti?

Osman Sultan: Tietysti, sillä he keräävät täällä rahaa jopa ahdistamalla ulkopuolisia ihmisiä.

Mot: Olen ymmärtänyt, että te keräätte rahaa Turussa, miksi?

Abdulrahman: Eli ei oo ketään kerran nyt rahaa Turussa paitsi moskeijassa maksetaan vuokra ja sähkö ja vesi. Vain yhdyskunta kerää vähän, ei ole ketään muuta.
Mot:n lähteiden mukaan rahat kuljetetaan niin, ettei niitä voi mitenkään jäljittää. Esimerkiksi yksittäiset matkailijat toimivat kuriireina vieden rahaa Irakiin.


Lähde: "Kun he siirtävät rahaa, he eivät ole niin naiiveja, että veisivät mukanaan esimerkiksi 15 000 euroa, ja joutuisivat ongelmiin. Rahat siirretään pieninä erinä ja monta kertaa vuodessa.

Tämä on yksi tapa, toinen tapa on lähettää rahat käyttäen rahansiirtopalvelua. Tiedän sadan prosentin varmuudella, että rahaa siirretään."


Abdulrahman: Ei pidä paikkaansa, ei oo ketään tehny mun mun ymmärtääkseni, minun ….mitäs sanotaan tai miten tehdään ja minun ymmärtääkseni en ole kuullut semmosta, enkä ole nähnyt sitä.

Sarkaut: Vain harvoin Ansar Al Islamilaisia lähetetään tekemään työtä tänne. Yleensä heidän välityksellään tänne lähetetään rahaa täällä toimiville terroristijärjestöille. Rahoja käytetään räjähteiden ja aseiden ostamiseen. Rahat, jotka hyväntekeväisyyden nimellä kerätään, tuodaan tänne ja niitä käytetään taistelutoimintaan Kurdistanin paikallishallitusta ja Irakin hallitusta vastaan. Heidän tavoitteenaan on viedä maasta rauha ja perustaa tänne islamilainen valtio. Ideana on se, että keräämällä sieltä rahaa tuetaan täällä toimivien terroristijärjestöjen toiminnan jatkuvuutta.

Turkulaisryhmää syytetään myös uusien jäsenien rekrytoinnista erityisesti nuorten, sekä hiljattain kaupunkiin muuttaneiden pakolaisten ja -siirtolaisten keskuudessa.
Osman Sultan: Ryhmä tukee rahallisesti nuoria, jotka käyvät moskeijassa. He maksavat 20 euroa viikossa jokaiselle lähipiirinsä nuorelle, joka käy moskeijassa lauantaisin, jossa heille opetetaan siellä koraania. Mistä syystä he maksavat rahaa?

Olemme myös saaneet vihjeitä siitä, että turkulaiset islamistit rahoittavat Irakin terrorismia muillakin tavoin kuin pelkkien rahankeräysten kautta.
Lähde: "Esimerkiksi he ovat ostaneet useita pizzerioita, ja saaneet työpaikkoja Turusta. Joskus pizzerioissakin pidetään kokouksia, pienissä ryhmissä."

Mot: ja miksi he ovat ostaneet pizzerioita?
Lähde: "Niin kuin tiedät, jokainen ihminen tarvitsee töitä. Mutta toinen pointti on se, että sitä kautta he saavat rahaa ääri-islamilaisten järjestöille. Kolmanneksi, oma pizzeria ja työpaikka tarkoittaa, että he voivat peittää toimintansa. Se on helppoa."

Lähde: "Miten tätä voisi kuvailla parhaiten? En nyt tarkoita kaikkia, jotka ovat pizzayrittäjiä. Mutta on joitakin tuttuja kasvoja, jotka ovat mm. ostaneet yrityksen 40 000 – 50 000 eurolla ja saavat myös peruspalvelurahoitusta. Kukaan ei voi toimeentulotuella tehdä 40-50 000 euron kauppaa. Mistä ja miten nämä rahat ovat tulleet, sitä voi vain ihmetellä. Pizzeriat ovat heidän taloudellisen pohjan vahvistamiseksi. Epäilemättä saatuja rahoja käytetään ideologian hyväksi…"

Osman Sultan: Lähes jokainen Turussa asuva kurdiperhe tietää näistä asioista. Asiat ovat sinänsä selviä. Ongelma on se, että kaikki eivät uskalla puhua näistä asioista julkisesti pelätessään henkensä puolesta. Minulla ei ole kuitenkaan syytä pelätä. Olen taistellut 18 vuotta Bath -puoluetta vastaan. Olen valmis taistelemaan vielä toiset 18 vuotta ääri-islamilaisia vastaan.


Kiitämme Osman Sultania ja muita rohkeita kurdeja tietojen antamisesta MOT-toimitukselle ja julkisuuteen.
Linkki: http://www.yle.fi/mot/af050919/kasikirjoitus.htm



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti