Tim Priest: Lähi-Idän rikollisuuden nousu Australiassa

Quadrant Magazine Society January 2004 - Volume XLVIII Number 1-2
"The Rise of Middle Eastern Crime in Australia" by Tim Priest

Kirjoittaja Tim Priest on entinen poliisi Sydneystä. Hänen näkemyksiään esitellään jo edellisessä artikkelissa.

"Uskon, ettemme ole koskaan aiemmin nähneet samanlaista yhteiskunnallisen häiriön nopeaa ilmaantumista, kuin Lähi-Itä-taustaisen organisoidun rikollisuuden nousu Sydneyssä.

80-luvun alussa liityin nuorempana tutkijana vanhan CIB:in huumeosastoon. Muistan senkin tutkinnan Croydonissa, missä löysimme kokonaisen paunan heroiinia. Nyt ne ajat kuullostavat suorastaan idylliltä. Niin tai näin, se oli Beaker Valleyn heroiinia, erilaista kuin mikään heroiini mitä olin nähnyt. Nelos-heroiini Kaakkois-Aasian "Kultaisesta kolmiosta" on miltei valkoista, melkein puhdasta diamorfiinia. Tämä heroiini oli lähes ruskeaa.

Heroiiniakin erikoisempia olivat talon asukkaat: He olivat äskettäin saapuneet Libanonista, ja siitä hetkestä alkaen, kun tunkeuduimme sisään tutkittavaan huoneistoon, jouduimme painimaan ja tappelemaan miespuolisten asukkaiden kanssa, samalla kun naiset ja lapset huusivat herjoja ja sylkivät päällemme. Tutkimus kesti asukkaiden häiriköinnin takia viisi kertaa pidemmän ajan, kuin mitä meiltä normaalisti kuluu tälläisiin ratsioihin.

Naiset kätkivät heroiinia vauvojen vaippoihin ja itseensäkin ja vastustivat uskonnollisin perustein naispoliisin yritystä tutkia heitä. Emme olleet koskaan törmänneet mihinkään vastaavaan.

Kuten oli siihen aikaan tapana, me pidätimme jokaisen aikuisen ja teini-ikäisen joka vastusti tutkimusta. Kun juttu tuli oikeuteen, siellä oli lainopillinen avustaja kuten asiaan kuuluukin. Tämä julistikin nämä ihmiset viattomiksi julkisen järjestyksen häiritsemiseen ja poliisin vastustamiseen, koska he ovat juuri tulleet maasta mistä ihmisillä on historiallisia syitä vihata poliisia, eivätkä he osaa kommunikoida, eikä poliisi ollut toteuttanut tutkimusmääräystä tehdä huumeratsia heidän asunnossaan muslimi-asukkaille soveliaalla tavalla.

Tuomari, hyvin tunnettu poliisien keskuudessa siitä että tuomitsee harvemmin kuin yhden kymmenestä eteensä tuodusta syyllisestä virkakautenaan Burwoodin käräjäoikeudessa, hylkäsi jutun, asettuen asukkaiden puolelle ja tuomiten poliisit. Muistan ajatelleeni, että -Thank heavens!- jos meille ei tule enempää libanonilaisia huumediilereitä.

Vuonna 1994 olin sijoitettuna Redferniin. Eräs hyvin tunnettu libanonilainen perhe, joka ei asunut kovinkaan kaukana Redfernin Poliisi-Akatemiasta, terrorisoi paikallisia satunnaisilla hyökkäyksillä, huumekaupalla, ryöstöillä ja väkivaltaisella epäsosiaalisella käytöksellä. Kun eräät nuoret poliisit kertoivat minulle tästä, pyysin heitä näyttämään minulle kadun jolla he asuivat. Huolimatta nuorten poliisien vastahakoisuudesta näin lopulta tämän perheen ja heidän asuinympäristönsä. Kun olimme ajamassa pois kyseiseltä kadulta merkityllä poliisiautolla, tiilenpuolikas osui auton kattoon. Ajaja ei pysäyttänyt.

Sanoin: "Mitä sinä oikein teet? He heittivät juuri autoa tiilellä?"
Nuori konstaapeli totesi: "Joo, ne aina tekevät niin kun ajamme ohi."

Poliisit olivat joko liian peloissaan tai liian laiskoja tekemään mitään asialle. Poliisiautojen korjauslaskut kasvoivat ja katuterroristeista tuli vahvempia kuin poliisit. Kuten näette, Police Royal Commission antoi poliisin vetäytyä kuoreensa tietäen hyvin kuinka oikeudellinen systeemimme tekee poliisit haavoittuviksi valituksille.

Voitte pitää minua typeryksenä tai dinosauruksena, mutta tein sinä päivänä selväksi että vähintään yksi ryhmästä joka heitti kiven, pidätetään. Aloitin lähestymällä joukkiota juuri kuten meitä oli opetettu. Palasin poliisin vanhoihin tapoihin. Nappasin lähimmän miekkosen ja totesin että juuri hän oli se joka heitti tiilen. Hänen rohkeat kaverinsa eivät tehneet mitään. Kun saavuimme poliisiasemalle, tämä nuori hullu muuttui myöntyväisemmäksi, pyyteli anteeksi ja oli niin pelokas että itki.

Ette ehkä hyväksy tapaa millä toimin, mutta kuljetin tätä nuorta kukkoa ympäri poliisiasemaa, jotta nuoret poliisit näkisivät mikä heitä on pelotellut. Joitain kuukausia myöhemmin poliisi rutiininomaisesti piiritti ja tutki tämän perheen missä vain tapasikin.

Joitain vuosia myöhemmin, poliisikomentajan vaihduttua ja Peter Ryanin ollessa päivystävänä upseerina, tämä perhe nousi uudelleen tapetille. He olivat murhanneet nuoren australialaisen miehen, joka oli liikkunut humalassa alueella. Heillä oli asuntovaunu, josta he myivät huumeita 24h vuorokaudessa. He olivat tehneet valituksia puolta paikallista poliisikuntaa kohtaan yleensä ja Peter Ryania kohtaan erityisesti. Tämän seurauksena tämä perhe oli ottanut Redfernin lähiön valtansa alle. Poliisijohto teki parhaansa rajoittaakseen poliisitoimia heitä vastaan, peläten valitusten vyöryä.

Toivon, etteivät esimerkit joita kerroin, anna vaikutelmaa että olen rasisti tai tärkeilijä. Asia, jota painotan, on että poliisitoimi ei ole avaruustiedettä. Se on ihmismielen dynamiikkaa, katu-psykologiaa, kokemusta, vähän teatteria ja vankkaa maalaisjärkeä. Toki oikeuslääketiede ja DNA-todisteiden käyttö, nopeat sormenjälkivertailut ja elektorinen kuuntelu ovat antaneet uuden ulottuvuuden poliisitoimelle, mutta viimekädessä -oli syyllinen tunnistettu millä konstilla hyvänsä- kaikki tämä johtaa lopulta syyllisen pidättämiseen ja kuulusteluihin, jossa vaiheessa toimii hänen ja tutkijan välinen vuorovaikutus. Väkivaltaiset ja kiroilevat syylliset eivät kunnioita lakia eivätkä sen edustajia, mutta he kunnioittavat "old-style"-kyttää joka ei peräänny eikä säiky. Jos he kohtaavat sellaisen, he tyyntyvät nopeasti. Pintakiillon ja uhon takana on hyvin vähän.

Vuonna 1996 Peter Ryanin tultua virkaansa Wood Royal Commission nöyryytti jatkuvasti New South Walesin poliisia. Näyttääkin siltä, että tämä on rasittanut poliisilaitosta niin syvästi ja perusteellisesti, ja etäännyttänyt niin kauas keskittymisestä yleisen turvallisuuden turvaamiseen, että voi kulua vähintään yksi sukupolvi menetetyn turvallisuuden palauttamiseen.

Joskus 1995-96 lähi-itä-taustaisten rikollisryhmien tulosta saatiin ensimmäisiä havaintoja New South Walesissa. Sitä ennen Lähi-Idän maahanmuuttajat tunnettiin hyvin yksittäisistä epäsosiaalisen käyttäytymisen esimerkeistä, mm. rikolliseen elämäntapaan harhautuneista perheistä jotka kauppasivat ja toivat maahan heroiinia, ajoneuvojen anastuksista, jne.. Heidän rikoksensa olivat vakuutuspetoksia, joissa kohteena oli "varastettu" auto tai tuhopoltettu kiinteistö (Suomessa: Pizzeriat etc.. käänt.huom.).

Poliisi sai vain rajoitetusti voimia tämän rikollisuuden tutkimiseen, koska niissä "ei ollut uhreja". Nämä vakuutuspetokset rohkaisivat kokonaista sukupolvea nuoria rikollisia ajautumaan yhä syvemmälle rikollisuuteen, kuten kiristämiseen, aseellisiin ryöstöihin, organisoituun huumeiden salakuljetukseen ja jakeluun, murtoihin tavarataloihin ja tehtaisiin, ja organisoituihin autovarkauksiin joissa kalliimpia autoja varastettiin ja kuljetettiin Lähi-Itään ja mm. Libanoniin.

Poliisin ryhtyessä keräämään tiedustelutietoja näistä kasvavista lähi-itä-taustaisista jengeistä, ensimmäiset todisteet tulivat näkyviin. New South Wales Policen toimintaa oli rajoitettu Peter Ryanin aikana. Crime Intelligence, poliisin tiedustelutoimi, on poliisilaitoksen silmät ja korvat kaikkialla maailmassa. Sydneyssä se lopetettiin yhdessä yössä ja korvattiin brittiläis-tyylisellä tiedusteluyksiköllä.

Dr. Richard Basham on kuvaillut tämän yksikön rakennetta kirjastoissa varastoon-siirretyistä opuksista kopioiduksi. Uusi Crime Intelligence and Information Section oli perusteellisen passivinen. Se keräsi tietoa kentältä, ja talletti sen. Mitään relevanttia tietoa ei koskaan jaettu operationaaliselle poliisille vuosien 1997 ja 2002 välillä. Poliisi oli epäsuosiossa.

Eräs uuden tiedusteluorganisaation perusongelmista oli kenttätyön kapasiteetin ja myös kehitystavoitteiden puuttuminen. Vanhalla BCI:llä oli ollut kenttätiimejä,jotka olivat seuranneet kehittyviä trendejä. Vietnamilaisia, romanialaisia ja Hong-Kongin-kiinalaisia joukkioita oli kaikkia seurattu tiedusteluhenkilöstön toimesta. Sitten kun hälytyskellot soivat uusia rikollisryhmiä koskien, niihin kohdistuviin toimenpiteisiin ryhdyttiin.

Kun lähi-itä-taustaiset rikollisryhmät ilmaantuivat vuoden 1990 loppupuoliskolla, mitään hälytyksiä ei ollut asetettuina. Crime Intelligence -yksikkö nukkui. Tiedän henkilökohtaisesti, että poliisi lounaisessa Sydneyssä keräsi epätavallisen määrän hyvää tiedustelutietoa libanonilaisten ryhmien muodostumisesta, kuten Telopea Street Boysista ja muista vastaavista Campsien, Lakemban, Fairfieldin ja Punchbowlin alueilla.

Toimimattomuus ei johtunut siitä, ettei tiedustelutieto olisi ollut kiinnostavaa. Olen itse lukenut monia näistä raporteista, ja poliisin näkökulmasta ne olivat jätkyttäviä (damning). Monet syylliset, jotka voitte tänään nähdä tärkeimmissä rikosjutuissa syytettyinä tai istuvat par´aikaa pitkiä tuomioita, olivat tiedossa jo silloin.

Silti turhauttavinta operationaaliselle poliisille oli etnisten rikosten kategoria, joka oli levittäytyi kaikkialle, paitsi Cabramattaan, 5T:n alueelle. Libanonilaiset ryhmät olivat häikäilemättömiä ja väkivaltaisia, eivät ne painostaneet ainoastaan viattomia todistajia vaan jopa poliiseja jotka yrittivät pidättää niitä. Nämä rikollisryhmät vastustustivat poliisin toimenpiteitä, niiden voima kasvoi ei ainoastaan niiden kotialueilla vaan kaikkialla Sydneyssä, paitsi Cabramattassa missä kaakkois-aasialaisten jengien pelko rajoitti heidän saalistustaan. Mutta suurin osa Sydneyä oli heille helppoa toimintakenttää.

Toinen todiste sarjassamme hahmottuu Peter Ryanin toimeenpanevassa johtotiimissä. Ryanin henkilökohtaisessa ohjauksessa ("under Ryan´s nose") he ryhtyivät veistämään New South Walesin poliisista pieniä kuningaskuntia, joissa senior-poliisiupseeri hallitsisi lähes riippumattomana ulkopuoliselta vaikutukselta. Sitten he asettivat omat komentajansa poliisiasemille. Tuskin kenelläkään heistä oli katukokemusta, tai vain vähän, mutta he työntyivät esiin päivystysvirkailijoiden kavereina, yhtälailla kokemattomina.

Jotain olleellista näiden poliisien kokemuksesta sisältyi heidän harrastustoimintaansa, akatemiaan, poliisien bändiin ja hengailuun poliisin päämajassa, pikemmin kuin operationaaliseen kokemukseen. Nyt heistä tehtiin johtajia. Koskaan ei sanonta "sokea johtaa sokeaa" ole ollut osuvampi ilmaisu.
Vaikutus, mikä tällä johtamistyylillä oli päivittäiseen operationaaliseen poliisityöhön, oli tuhoisa. Monilla Sydneyn keskeisillä alueilla, missä lähi-itä-taustainen rikollisuus kasvoi nopeasti, nämä uudet poliisipäälliköt keskittyivät ylläpitämään suhteita poliisin ja etnisten ryhmien välillä, sensijaan että olisivat torjuneet rikollisuutta. Paikallisten uskonnollisten ja vähemmistöjen johtajien valtaa ja vaikutusta on vaikea liioitella. Poliisi alkoi käyttää selektiivistä laintulkintaa vähenmmistöjen eduksi.

He suuntasivat poliisin toiminnan kohteisiin, joiden ei voitu odottaa käyttävän etnistä taustaansa ja uskontoaan haitatakseen poliisin tutkimuksia tai pidätyksiä. Tästä seurasi, että poliisin toiminta suuntautui anglosakseihin ja aasialaisiin epäiltyinä rikoksentekijöinä, koska nämä olivat aliedustettuja mediassa ja "uskonnollisten johtajien" kategoriassa. He olivat pehmeitä kohteita.

Esimerkiksi tilanteista, joihin poliisi joutui musimi-enemmistöisillä alueilla, sopii tapaus Auburnissa vuonna 2001. Kaksi uniformupukuista poliisia pysäyttivät moottoriajoneuvon, jolla liikkui kolme hyvin tunnettua lähi-itä-taustaista rikollista. Poliisiradion kautta saadun tuoreen tiedon mukaan kyseinen ajoneuvo liittyi sarjaan murtoja. Se, mitä tapahtui seuraavien tuntien aikana, on hyvin pelottavaa.

Tutkiessaan ajoineuvoa ja löydettyään varastettua tavaraa, poliisit joutuivat autossa olleiden rikollisten uhkaamiksi. Rikolliset väittivät tietävänsä missä poliisit asuvat, uhkasivat tulla tappamaan heidät ja “fucking your girlfriends”. Poliisit peräytyivät autolleen ja kutsuivat poliisiradiolla apuvoimia. Rikolliset kutsuivat myös kavereitaan apuun kännyköillään, mitkä toimivatkin lähi-itä-taustaisten rikollisten tietoverkkona. Parissa minuutissa rikollisten apujoukkoja oli paikalla kaksikymmentä ja neljäkymmentä muuta oli matkalla paikalle jossa auto oli pysäytetty.
Kun poliiseja saapui lisää paikalle, lähi-itä-taustaiset muuttuivat yhä aggressiivisemmiksi, heitellen poliiseja esineillä, tönien poliiseja nurin ja uhkaillen heitä väkivallalla, ja vahingoittaen poliisiautoja.

Kun poliisi päivystävä upseeri saapui paikalle, hän käski välittömästi poliisit takaisin autoihinsa ja poistumaan paikalta. Varastettua omaisuutta, mikä löytyi rikollisilta, ei otettu talteen eikä poliisiautoja vahingoittaneita pidätetty.

Poliisin nolaaminen ei päättynyt tähänkään. Joukko lähi-itä-taustaisia miehiä tunkeutui poliisiasemalle, missä he peloittelivat henkilökuntaa, vahingoittivat omaisuutta, ja sanoivat ottavansa poliisiaseman panttivangiksi. Poliisi oli voimaton. Päivystävä upseeri käski poliisin olemaan vastustamatta hyökkääjiä, mutta pyytää kuitenkin apua muilta asemilta. Lopulta hyökkääjät poistuivat oma-aloitteisesti. Heitä vastaan ei nostettu mitään kanteita.

Paikalliselle väestölle poliisi näyttäytyi pelkureina, ja viesti oli selvä: Libanonilaiset hallitsevat katuja. Mitään ei tehty tämän törkeän lain ja järjestyksen luokkaamisen korjaamiseksi, mutta alueen johtavalle poliisiviranomaiselle olikin paljon tärkeämpää antaa vaikutelma, että paikalliset etniset suhteet eivät ole koskaan olleet paremmat. Tämä on tärkeää myös Peter Ryanille.

Mitkään pahat uutiset eivät saa antaa kuvaa että rikollisuus alueella on poissa kontrollista. Jos huligaanit olisi pidätetty, siitä olisi voinut seurata valituksia heidän "yhteisöjensä johtajien" ja juristien kautta. Tämä oli alueen poliisipäällikön huolenaihe.

Näin tapaus peiteltiin, kunnes eräät veteraani-etsivät saivat siitä tietää. He päättivät ratkaista tämän jutun. He menivät kaikessa hiljaisuudessa kolmen päätekijän osoitteisiin, ja ottivat heidät kiinni ilman turhaa hälyä. Joitain poliisin tehtäviä oli peruutettu, muttei läheskään kaikkia.

Välttääkseen yhteenottoja näiden roistojen ("thugs") kanssa poliisi pysyy poissa kaduilta monilla alueilla lounais-Sydneyssä. Asettamalla kokematon henkilö poliisipiirin johtoon poliisivoimat jättävät heitteille paikallispoliisit ja yhteisöt. Monien tälläisten päivystävien upseerien aiempi ura on ollut ei-operationaalisella puolella, koska riskien ottaminen etulinjan poliisityössä ei sovi heille. Nyt he ovat korkeastipalkatuissa asemissa, 30-40 000 dollaria enemmän vuodessa kuin etsiväkersantilla, mikä on naurettavaa.

En liioittele jos väitän että tämäntyyppinen poliisitoiminta vallitsee laajalla alueella New South Walesia. Ongelma Sydneyssä on suoraan sanottuna tulosta siitä, että rikollisuutta on peitelty koska se ei sovi siihen kuvaan, jota Peter Ryan ja hänen johtoryhmänsä ovat työntäneet mediaan päivästä päivään. (Tämä rinnastuu suoraan somalirikollisuuden peittelyyn Helsingissä! Kiitos Tim Priest!! käänt.huom.)

Sadoissa ja sadoissa rikostapauksissa poliisi on antanut periksi lähi-itä-taustaisille roistoille, ja ollut tekemättä mitään, sallien rikosten jäävän rankaisematta. Painotan jälleen sitä uskomatonta vaikutusta, mikä paikallisilla "uskonnollisilla ja yhteisöjen johtajilla" on ollut tämän tilanteen kehittymiseen.

Kolmas todisteeni on rikostutkinnan uudistus keskitetysti kontrolloiduksi elimeksi nimeltään "Crime Agencies". Kaikki erikoistuneet rikostutkinta-osastot ovat poissa: Murhapoltto, aseelliset ryöstöt, huumeet, organisoitu rikollisuus, murrot, ... jne. on ympätty samaan yksikköön. Ryan on kerran kehuskellut, että hän uudistaa New South Walesin poliisin koulutuksen kunhan saa aikaa: Konstaapeli voisi tutkia liikenneonnettomuutta aamupäivällä ja henkirikosta iltapäivällä. Näin toimii Ryanin "Liisa-ihmemaassa"-poliisiteoria. Kaikki kokemus ja osaaminen häivytetään taas yhdessä yössä.

Viimeinen korsi New south Walesin poliisin kuormaan oli OCR, Op Crime Rewiew, mikä on Peter Ryanille ja hänen johtotiimilleen varsin tärkeä. OCR muistuttaa löyhästi New York Police Departmentin Compstat-ohjelmaa, komisario William Brattonin hengentuotetta. Erona näiden kahden ohjelman välillä on, että Compstatin seuranta kattaa koko rikollisen toiminnan, mutta Ryanin inspiroima OCR tarkkailee vain kuutta rikoslajia. Ja näihin kuuteen sisältyy koti-väkivalta, satunnaiset puhallutus-kokeet, varkaudet, ryöstöt, väkivaltaisuudet ja ajoneuvo-varkaudet. Ei lainkaan huumeita, organisoitua rikollisuutta, tuliaseita, ampumisia, murhayrityksiä, tappoja, jne..

Ne rikokset, jotka aiheuttavat eniten kauhua tavallisten ihmisten keskuudessa on jätetty tilastoimatta. OCR suuntaa poliisi työtä rajoitettuun osaan rikollisuutta, ja edistää monien vakavien ja kuolettavien rikosten jäämistä kontrolloimatta.
Samalla kun poliisivoimat ovat konkurssin partaalla, lähi-itä-taustainen rikollisuus odottaa räjähtämistään käsiin. Tarkkailin itse aasialaisen organisoidun rikollisuuden tuloa huumemarkkinoille Drug Squadissa ja myöhemmin National Crime Authorityssä.

Kiinalaisten rikollisjärjestöjen tulo Australiaan on ollut, omien havaintojeni mukaan, asteittaista mutta pitkäjännitteistä ilman selviä aktiviteetin huippuja. Kiinalaisille onkin ollut tyypillistä hyvin suunniteltu rikollinen toiminta, joka välttää huomion herättämistä. Se on täällä, mutta sitä ei voi useinkaan nähdä.

Kiinalaisilta kuluu ehkä kaksikymmentä vuotta tulla tämän kaupungin johtavaksi rikolliseksi voimaksi, mutta Lähi-Idän rikollisuudelta kului siihen vähemmän kuin kymmenen vuotta. Heidän vaikutuksensa on ollut niin kaikkialetunkevaa organisoidussa rikollisuudessa, että kilpailevat etniset ryhmät, poikkeuksena aasialaiset, on nitistetty tai ovat kadonneet.

Ainoa muu säilynyt rikollisryhmä on "bikies", koska nämä ovat nykyisin siirtäneet paljon toimintaansa lailliseen bisnekseen, ja tekevät nyt enemmän rahaa laillisesti kuin he keräsivät laittomasti. He ovat ottaneet käyttöönsä USA:n mafian menetelmät laillistaa laittomat toimensa kietomalla ne lailliseen liiketoimintaan.

Ilman suunnitelmaa organisoidun rikollisuuden käösittelemiseksi, ilman jengi-yksikköä paitsi kaakkois-aasialaisten tapauksessa, New South Walesin poliisi laiminlyö kaikki tunnetut länsimaisten poliisikuntien sopimukset organisoidun rikollisuuden torjumiseksi. Tämän seurauksena libanonilaiset rikollisjengit ovat saaneet käsiinsä Sydneyn avaimet.

Vaikutusvaltaisin lähi-itä-taustaisista rikollisryhmistä on "Telopea Street Boys". He ja heidän liittolaisensa syyllistyivät lukemattomiin murhiin viiden kuluneen vuoden aikana. Monet näistä murhista ovat provosoimattomia kuolemaan johtaneita hyökkäyksiä nuoria australialaisia miehiä vastaan, ilman muuta syytä kuin että nämä ovat "skips", millä nimityksellä he kutsuvat australialaisia.

Telopean pojat ovat sekaantuneet kaikentyyppisiin rikoksiin sellaisessa laajuudessa, ettemme ole ennen moista nähneet. "Ram-raids", eli äkilliset ryntäykset kalliita tavaroita myyviin liikkeisiin, ovat epidemia kaupungissa. (Nyt myös Tukholmassa, huomenna Helsingissä. käänt.huom.)

Kalliimpiin autoihin kohdistuvan "car-jackingin" yleistyminen on erittäin huolestuttavaa. Tämä tapahtuu niin, että jengi löytää arvoauton pysäköitynä ravintolan tai hotellin ulkopuolelle, odottaa että omistajat tulevat autolleen ja lähtevät kotimatkalleen. Heitä seurataan, uhataan aseella ja auto viedään. Car-jacking kohdistuu yleensä 100 000 dollaria kalliimpiin autoihin, jotka myöhemmin laivataan Lähi-Itään.

Keskikaupungin yöklubien kiristäminen lienee laajaa, vaikka siitä raportoidaan harvemmin, johtuen niistä seurauksista joita poliisille kertomisesta koituu. Kun työskentelin City Central Detectivesissä juuri ennenkuin erosin poliisivoimista, osallistuin tutkimuksiin, jotka lähtivät käyntiin erään rohkean klubin-omistajan ilmoitettua tälläisestä rikoksesta.

Pidätimme libanonilaiset rikolliset nopealla operaatiolla sillä kertaa. Luulen kuitenkin väkivaltaisesti uhkaillun ravintoloitsijan myyneen myöhemmin yrityksensä ja muuttaneen toiseen valtioon. Hänellä oli kerran menestyvä hyvämaineinen business, yökerho jossa oli hyvä palvelu, huumeet pidetty poissa ja asiakkaiden turvallisuus hoidettu, ja hyvä yhteistyö poliisinkin kanssa.

Jengien taktiikka on hyvin yksinkertainen. Suuri joukko lähi-itä-taustaisia miehiä saapuu klubiin joskus klo. 20:n jälkeen. Heitä on enemmän kuin klubin järjestysmiehiä, ja ryhtyvät hyökkäilemään miespuolisten asiakkaiden kimppuun, joskus pahoinpidellen heitä. Välikohtaus on ohi parissa minuutissa, ja jengi on poissa ennen poliisin tuloa. Joitain päiviä myöhemmin jengin vanhempi jäsen, hyvin puettu ja business-like, haluaa tavat klubin omistajan ja tarjoaa suojelua tälläisiltä välikohtauksilta hintaan $2000 - $3000 viikossa. Monet maksavat.

Jos omistaja ei maksa, tai ilmoittaa poliisille, jengi voi odottaa viikkoja tai kuukausia ennenkuin toteuttaa kostonsa. Omistaja joutuu silloin joko maksamaan tai lähtemään. On olemassa hyvin vakuuttavaa tiedustelutietoa että eräässä keskikaupungin poliisipiirissä lähes kaikki baarit, yöklubit ja hotellit maksavat lähi-itä-taustaisille rikollisjengeille.

Laajuus, millä lähi-itä-taustaiset rikollisjengit ovat tunkeutuneet huumekauppaan, on hämmästyttä. He ovat nyt kokaiinin pääjakelijat kaupungissa, ja ovat nyt laajentamassa markkinoitaan Queenslandiin ja Victoriaan. He ovat heroiinin pääjakelijat keskikaupungilla ja sen ympäristössä, ja lounais- ja länsi-osassa Sydneyä.

Se mikä tekee lähi-itä-taustaisista jengeistä erilaisia kaikkiin muihin rikollisiin jengeihin verrattuna, on heidän alttiutensa käyttää väkivaltaa milloin tahansa ja mistä syystä tahansa. Cabramattassa toimiessani luulin etten näkisi missään raaempaa väkivaltaa, kuin sikäläisillä kaakkoisd-aasialaisilla jengeillä, erityisesti 5T:llä, Four Acesilla tai Madonna´s Mobeilla, mitkä ovat irronneet vanhasta 5T:stä. Mutta heidän väkivaltansa, vaikkakin oli kauhistuttavaa, oli yleensä paikallista,Cabramattan alueen aasialaisten keskinäistä. Seurauksena tästä paikallisuudesta oli helppo identifioida syylliset ja murtaa tämä väkivalta sen kerran kun saimme resursseja 1999-2000.

Lähi-Idän rikollisuus ei ole paikallista. Se voi ilmaantua rannikolle, Cronullaan, Bondiin, Darling Harbouriin, Five Dockiin, Redferniin, Paddingtoniin, aivan mihin tahansa Sydneyssä. Toisin kuin vietnamilaiset vastineensa he liikkuvat kaupungilla ollen kiinnittymättä sen paremmin Cabramattaan kuin Chinatowniiin. Ja hälyttävintä on, että heidän väkivaltaiset hyökkäyksensä kohdistuvat meidän nuoriin australialaisiin miehiimme ja naisiimme, ollen enemmän rodullista kuin rikollista väkivaltaa. Tämä rodullisuus on aivan selvää ja kiistatonta.

Usein ottaessamme lausuntoa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta nuorelta mieheltä, jonka kimppuun ryhmä libanonilaisia miehiä oli käynyt Darling Harbourissa tms., yhteistä näille tapauksille oli rodullinen motiivi. Heidän kimppuunsa käytiin vain siksi että he olivat australialaisia.

Ihmettelen sitä, etteivät monikulttuurisuuden kultaisina vuosina läpiajettujen rotuvihan kieltävien lakien keksijät milloinkaan ottaneet huomioon sitä, että me, hiljainen enemmistö, voimme olla rodullisen vihan ja väkivallan kohteina. En voi muistaa yhtään jengiraiskauksiin liittyvää pidätystä lounais-Sydneyssä vuonna 2001, missä rotu ei olisi ollut selvästi merkityksellinen ja rotua olisi käytetty uhrin nöyryyttämiseen. Mutta sitten, uskomatonta!, kun julkisesti rahoitettu dokumentti "The Race for Headlines", julkaisijana "Anti-Discrimination Board", oli tullut levitykseen, eikä se pyrkinyt vain peittämään rodun raiskauksen motiivina, vaan kritisoi jokaista tätä aihetta käsittelevää paikkansapitävää media-raporttia rodullisesti asenteelliseksi.

Monet kentällä toimivat poliisit alkoivat huolestua sellaisten organisaatioiden, kuin Anti-Discrimination Board, Privacy Council ja Civil Liberties Council levittäessä sanomaansa, joka selvästi poikkesi niistä arvoista joilla tämä maa oli rakennettu.

Monet teistä ovat kuulleet kauhistuttavista ongelmista Ranskassa,missä ennätyksellinen rikollisuus on purkautunut viiden miljoonan muslimi-maahanmuuttajan keskuudessa. Lähi-itä-taustaisia miehiä on nyt 45 000 90 000:sta vangista Ranskan vankiloissa. Pariisissa on "no-go-alueita", mihin poliisilla ja kansalaisilla ei ole asiaa. Laillisuuden valta on niin pahasti rikottu, että kun poliisi äskettäin yritti pidättää kolmea islamistista terroristia tälläiseltä alueelta, he tarvitsivat panssaroituja ajoneuvoja raskailla aseilla, ja yli 1000 aseistettua poliisia vain ottaakseen kiinni pari epäiltyä.

Miksi näin on? Koska terroristien aiheuttama uhka on pientä verrattuna tuhansien Lähi-Idästä tulleiden tai pohjois-afrikkalaisten mahdolliseen mellakointiin. He eivät kunnioita Ranskan lakeja ja pitävät poliisin ja viranomaisten tunkeutumista alueilleen sodanjulistuksena.

Pariisin muslimi-yhteisöjen ongelmat ovat kopioitumassa tänne Sydneyhin hälyttävässä mitassa. Pariisi on nähnyt raiskausten määrän räjähtämisen viimeisten viidentoista vuoden aikana lähi-itä-taustaisten miesten ahdistellessa ranskalaisia naisia. Nämä raiskaukset ovat jokseenkin samanlaisia kuin vastaavat tapaukset Sydneyssä. Ne eivät ole vain seksuaalisia toimia, vaan niissä on myös vahva rodullisesti motivoitu pyrkimys väkivaltaan ja kostoon.

Ja mikä on huolestuttavinta, on aivan samanlainen reaktio median eräältä sektorilta ja kriminologeilta Ranskassa. He yrittävät estää näkemästä raiskauksen uhrin rotua näiden tekojen vaikuttimena, ja jopa toimia niitä ihmisiä vastaan jotka kiinnittävät huomiota nuorten lähi-itä-taustaisten ja ranskalaisen yhteiskunnan välille leiävään kuiluun.

Tämän ilmiön tulemme näkemään täälläkin: Tavanomaiset epäillyt tulevat ulos kirjastoistaan ja instituutioistaan selittääkseen pois näkyvistä lähi-itä-peräisen rikollisuuden kasvavan ongelman. Miksi?

Minun mielestäni tässä on oleellisinta, että samat sosiaaliset insinöörit yrittävät määritellä uudelleen yhteiskuntamme. He ovat säätäneet kaikentyyppisiä instituutioita, vankiloista mielisairaaloihin, ja viimeksi he tarttuivat poliisiin.

Jotkut ongelmat, joita nyt näemme, ovat seurausta Peter Ryanin unelmasta uudelleenorganisoida ja uudelleenkouluttaa poliisi. Police Academy on muutettu poliisien koulutuslaitoksesta sosiaalisia tieteitä ja vähän jotain muutakin opettavaksi yliopistoksi.


Olen nähnyt nuoren poliisin sukeltavan ulos akatemiasta mielessään näky poliisiviranomaisesta oikeusavustajana, psykologina ja avioliittoneuvojana, sosiaalityöntekijänä ja yhteiskunnallisen muutoksen sanansaattajana, mutta ilman mitään hajua poliisityöstä kadulla. Tämä koulutus ei vaaranna yksin heitä, vaan myös heidän työtoverinsa ja koko yhteiskunnan.

Poliisityön ydin on lakien saattaminen voimaan pakolla. Ei se ole koskaan ollut syyllisten sielujen tutkailua tai rikostapauksen syvimpiin juuriin kaivautumista. Se ei kuulu meidän töihimme. Poliisi turvaa lakeja ja suojelee yhteiskuntaa katsomatta kenenkään rotuun, väriin ja uskontoon. SE, mitä olemme nähneet lounaisessa Sydneyssä, on että etnisiin yhteisöihin on suhtauduttu valikoivasti, eri normeilla. Kun katsot Pariisia, näet tämän suhtautumisen seuraukset: Tuloksena on kontrollinen menettäminen etnisesti erilaisilla alueilla.

Helmikuussa 2001 esitin todisteet, jotka olivat siihen aikaan kiisteltyjä ja vetivät puoleensa tavanomaiset räksyttäjät, kuuhullut ABC:stä ja heidän apulaisensa Sydney Morning Heraldista, kuten myös Mike Carltonin 2VE:stä. Kerroin, että tämä kaupunki on ajautumassa sellaisten jengitaistelujen näyttämöksi, millaisia ei ole täällä koskaan nähty. Jo v.2003 nähtiin lopullisesti että olin ollut oikeassa, mutten ole saanut siitä kiitosta.

Joka tapauksessa kritiikki oli vuonna 2001 ennätyksellistä. Olin nipottaja, valehtelija, rasisti, epäonnistunut poliisi, -mutta olin oikeassa. Kriitikot eivät vieläkään myönnä, että meillä on ongelma. He takertuvat yhä monikulttuurisen julkisivun pönkittämiseen, vaikka lähi-itä-peräisten yhteisöjen ongelmien esiintulo on jo repinyt sen alas.

Moni henkilö on saavuttanut "multicultural industryn" palveluksessa tuottoisan ja pysyvän työpaikan, ja tähän sektoriin on upotettu valtaisa määrä rahaa. Hallitus maksaa julmettuja summia kaikille jotka vain osaavat sanoa "monikulttuuri". Tämä koskee myös poliisihallintoa, kuten muitakin hallinnon sektoreita. Suunnattomia rahamääriä käytetään monikulttuurisiin julkaisuihin, monikulttuuri-työhön, monikulttuuri-konsultointiin, opetuspaketteihin, lainopilliseen neuvontaan, yhteiskuntasuhteisiin ja kaikkeen sensellaiseen. Kun he ovat sijoittaneet siihen niin paljon, heidän on vaikea arvostella sitä. Ruokkia monikultturismia on eri asia kuin kritisoida sitä.

Kun annoin todisteita Cabramatta-tutkimukseen, riskeerasin urani ja turvallisuuteni tulevaisuudessa. Tein niin koska olen vannonut valan suojella yhteisöä jota palvelen. Cabramatta oli tämä yhteisö. Cabramattan asukkaat ovat jokseenkin kaikki syntyneet tämän maan ulkopuolella, useimmiten Kaakkois-Aasiassa, tai ovat heidän lapsiaan. Mutta kun paljastin Cabramattan häpeän todisteillani, asukkaat eivät olleet aasialaisia minun silmissäni, vaan australialaisia aivan riippumatta siitä mistä he olivat tulleet. Minun velvollisuuteni oli puhua heidän puolestaan ja suojella heitä, -rodulla ei koskaan ole merkitystä.

Olen saanut poliisiurallani monia palkintoja, mutta minulle kaikkein tärkein on Cabramattan asukkailta saamani tunnustus.

Eräs vanha mies, joka oli viettänyt seitsemän vuotta pakolaisleireissä Kaakkois-Aasiassa ennen tuloaan Australiaan, sanoi että päivä jona hän laskeutui maihin Australiassa oli kuin olisi kuollut ja tullut taivaaseen. Cabramattan yhteisö koostui tavallisista ihmisistä, tämän vanhan miehen kaltaisista. He huomaavat huumeiden ja järjestyneen rikollisuuden aiheuttamat ongelmat, ja haluavat muutosta ja puhuvat sen puolesta. Se oli eräs hento vietnamilainen mies nimeltään Thung Ngo, joka keräsi rikollisuudesta tarpeekseen saneen väen yhteen vaatimaan parlamentaarista tutkimusta Cabramattaan, pelastaakseen yhteisönsä tuholta.

Kertaakaan tämän tutkimuksen aikana en kuullut kenenkään cabramattalaisen -lukuunottamatta paikallisia anglosakseja- valittavan että tutkimus tai sen seuraukset olisivat aiheuttaneet heille diskriminointia. He haluavat turvallisuutta, ja turvallisen lakeja noudattavan ympäristön. Minun velvollisuuteni oli tehdä kaikki mitä voin kunnioittaakseni sitoumustani "protect and serve".

Sellaista, mitä lähi-itä-taustaisten yhteisö nyt esittää, sellaista en kuullut koskaan. Jopa joukkoraiskaukset ovat erään heidän uskonnollisen johtajansa mielestä australialaisen kulttuurin syytä. Tiedän, että hän nyt pehmentänyt kantaansa kuuluttanut muutosta lähi-itä-taustaisen nuorison keskuuteen, mutta ne ovat vain sanoja. Heidän keskuudessaan ei ole näkyvissä Thung Ngon kaltaisia.

Mikä ihme saa tietyt osat lehdistöä puolustamaan heitä? Miksi he eivät liittyneet aasialais-peräistemme puolustajiin Cabramatta-tutkimuksen ahdingossa? Ja missä ovat nämä uskossaan-lujat kun pitäisi kantaa vastuu ensimmäisistä australialaisistamme, meidän alkuperäiskansastamme? Eivätkö he ole yhtä trendikkäitä ja globaaleja kuin Islamilaiset?

Eräs masentavimmista tilanteista, mitä olen poliisimiehenä kohdannut, on Redfernin alennustila. Näin Everleight Streetin ensimmäistä kertaa parisenkymmentä vuotta sitten, eikä mikään ole siitä muuttunut. Sanoin kuvaamaton toivottomuuden ja syrjäytymisen ilmapiiri leijuu tässä ghetossa painaen alas jokaista nuorta aboriginaalia.

Lähi-itä-taustaisiin rikollisryhmiin kuuluu tuhansia, ei satoja kuten hallitus ja poliisijohto hakuaa teidän uskovan. Kyseessä on suurin rikollisuus-ongelma, mitä olemme koskaan kohdanneet, ja se on kasvussa. Tuskin kuluu päivääkään ilman jonkin "lähi-itä-taustaisen miehen" tekemää väkivaltarikosta.

Olen huomannut viimeaikoina, että lehdistö on vesittänyt käyttämäänsä ilmaisua, joka kuuluukin nykyisin “and / or Mediterranean appearance”. (Suomessa tämä peittely on harvinaisen törkeää. käänt.huom.) Kentällä toimivalle poliisille ero italialaisen ja libanonilaisen välillä on tullut erittäin hyvin selväksi.

Näiden miesryhmien liikuskelua kaupungilla uhkailemassa, ryöstelemässä ja käymässä ihmisten kimppuun ei voida enää pitkään sallia. Se täytyy estää. Teidän ei tarvitse kuin katsoa Pariisia ja muita euroopan kaupunkeja, joihin on suuntautunut massa-immigraatio Lähi-Idästä. Ongelmat joita on siellä, ovat tulossa meille. Minun ennusteeni on, että kymmenessä vuodessa lähi-itä-taustaiset rikollisryhmät ovat levittäytyneet koko Australian alueelle. Sydneyssä, kuten Pariisissa jo tänään, tulee olemaan "no-go-alueita" mihin australialaiset tai viranomaiset eivät voi mennä.

Poliisijohto tukijoineen julistaa yhä, että rotu ei ole merkittävä tekijä järjestyneessä rikollisuudessa. Tälläiset näkemykset ovat typeriä ja vaarallisia. Organisoitu rikollisuus on lähes aina etnisesti pohjautuvaa, kokeneena rikostutkijana voin kertoa teille tämän. Ainoa tietämäni poikkeus oli bikies. Anglo-saksilaiset jengit ovat lähes kadonneet paria paikallista rantaporukkaa lukuunottamatta.

Ennustan myös, että tulemme näkemään jengi-ammuskelujen dramaattisen nousun, kun kilpailevat porukat tulevat taistelemaan busineksistaan. Tämä tulee tapahtumaan täydellisesti piittaamatta poliisin mahdollisesta huomiosta, sillä rikolliset ovat tietoisia siitä että New South Walesin poliisilaitos on uudelleenorganisoitu alhaalta ylös asti.

Olemme jo saaneet nähdä Los Angeles-tyyppisten "drive-by shooting" -tapausten yleistymisen. Ei ainoastaan tapausten määrän lisääntyminen ole hälyyttävää, vaan automaattiaseilla tapahtuva roiskiminen, jossa kylvetään satoja ammuksia maalin ympäristöön. Tässä maassa tälläinen tapa on todella poikkeuksellista.

Olemme näkemässä myös Los Angelesin jengien kopioitumisen: Crips, Bloods ja muut. Ajoneuvot, musiikki, pukeutumis-koodi, hiusmuoti, aseistautuminen ja asennoituminen viranomaisiin ovat jo lähes identtisiä. Los Angelesissa nämä jengit ovat olleet jo kolmisenkymmentä vuotta, ja kulttuuri on rakentunut niiden ympärille. Lähi-itä-taustaisia jengejä ympäröivä kulttuuri on yhä kuin se oli niiden alkuaikoina, mutta muutos ei ole kaukana. (Irkki-gallerian ällö-somalit saattavat apinoida Los Angelesin jengien sormenkoukistus-merkkejä. käänt.huom.)

Kun William Bratton, nykyajan innovatiivisin poliisikomentaja, otti äskettäin Los Angelesin poliisilaitoksen johdettavakseen, hän julisti että jengi-ongelma on kansallisen turvallisuuden kysymys, jopa niin suuressa määrin että Kalifornian osavaltion resurssit eivät riitä sen hoitamiseen. Tämä on tärkeä oppitunti meille täällä, mutta meidän on omaksuttava se nopeasti.

Moitteet Los Angelesin jengiongelman kehittymisen sallimisesta täytyy kohdistaa moniin tahoihin: Poliitikot kieltäytyivät ymmärtämästä että kyseessä on jotakin muuta kuin etnisiä juuriaan hakevien kaveripiirejä; Poliisi antoi poliittisen korrektiuden rajoittaa itseään; Kansalaisoikeusliike ja erityisesti sen vaikutus Kalifornian korkeimpaan oikeuteen esti käyttämästä pitkiä vankeustuomioita estämään etnisen rikollisuuden muodostumista, perusteella että tämä olisi ollut "vähemmistöjen sortamista".

Ketkä tahansa ovatkin syypäitä tilanteeseen, he ovat jättäneet Los Angelesin nuorelle sukupolvelle hirvittävän perinnön. Nuorten elämä on kujanjuoksua huumehullujen gangstereiden keskellä päivästä päivään.

Yhtäläisyytenä Los Angelesin ja Sydneyn tilanteiden välillä on hallituksemme haluttomuus nähdä lähi-itä-taustaisen rikollisuuden laajuus ja vaikutukset. Samankaltaisuus Los Angelesin ongelman alkuaikoihin on tyrmistyttävää. Me näimme jo Cabramattassa mihin johtaa ongelmien peittely hallituksen toimesta, joka ryhtyy toimiin vasta kun on liian myöhäistä. Jos he rohkenevat lopettaa peittelyn, heidän kyvyttömyytensä tehdä kovia päätöksiä ajaa saman asian. He laittavat rahaa ongelmien sievistelyyn, annettuaan niiden muhia sitä ennen vuosia.

Meillä ei ole sijoitettu tulevaisuuteen, vaan eletty toivossa että hyvät päivät jatkuvat loputtomiin. "Peter-Ryan-style" poliisitoimi jatkuu yhä. Ei ole näkyvissä rohkeutta sanoa, että 'tässä on ongelma, ja siihen on puututtava ennenkuin se pahenee'. Hetki jolloin lähi-itä-taustainen ongelma juurtuu kaupunkiimme, piste josta ei ole paluuta, kuten Los Angelesissa on jo tapahtunut, on vain muutaman vuoden päässä.

Hallituksemme ministerit luultavimmin toivovat, että silloin on toinen hallitus saamassa virheen niskoilleen? Ehkä he ovat ostamassa tontteja eteläisestä Uudesta Seelannista?

Seuraavan kahden tai kolmen vuoden kuluessa voimme kohdata toisenlaisenkin ongelman, jonka hallinta tulee vaatimaan poikkeuksellisia resursseja, jos se on hallittavissa lainkaan, ja maksettavaa hinta emme pysty kuvittelemaankaan.

On tiettyjä mahdollisuuksia, että jokin osa lähi-itä-taustaisesta nuorisososta, joka on kietoutunut organisoituun rikollisuuteen eikä kunnioita arvojamme eikä elämäntapaamme, ottaa seuraavan askeleen ja ryhtyy terroritekoihin Australiaa vastaan. Ainekset tälläiseen ovat valmiina. Urbaanista terrorismista on vain pieni askel uskonnolliseen ja poliittiseen terrorismiin, kuten olemme nähneet sellaisten ryhmien kuin IRA:n kohdalla.

En halunnut maalata eteenne turhan synkkää kuvaa, mutta poliisina olen nähnyt kuinka jengit aiheuttavat tuhoa viattomille ihmisille jotka vain haluavat elää rauhassa. Toivon kovasti, että voisimme luottaa ihmisiin hallituksessa ja poliisissa, että he turvaavat meille ne arvot ja oikeudet jotka olemme saaneet edellisiltä sukupolvilta.
Kaatuneiden Muistopäivän jälkeen, kun me muistelimme mitä toiseen maailmansotaan osallistunut sukupolvi oli meille antanut, saatoimme kysyä itseltämme: Tullaanko meidät muistamaan siitä, että olemme jättäneet samanlaisen perinnön lapsillemme ja lapsenlapsillemme, vai muistetaanko meidät sukupolvena joka ei tehnyt mitään perintönsä säilyttämiseksi, vaan luopui siitä?

Tim Priest piti tämän puheen lokakuun 12. 2003 Quadrantin päivällisellä Sydneyssä.