perjantai 4. joulukuuta 2009

Turvapaikanhakijoista suuri osa kiertolaisia

Sisäministeriö ennakoi, että Suomeen tulee tänä vuonna noin 4 000 turvapaikanhakijaa. Heistä noin 60 prosenttia on sellaisia, jotka ovat jo saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen jossain muussa Euroopan maassa.
Asia nousi keskeisesti esiin Pohjoismaiden turvapaikka- ja ulkomaalaisasioista vastaavien ministereiden kokouksessa Varkaudessa tiistaina. Kokousta isännöi sisäministeri Kari Rajamäki (sd).

Näiden ns. Dublin-tapausten määrä on Suomessa prosentuaalisesti Euroopan korkein. Heistä puolet saapuu Suomeen Ruotsista ja neljännes Norjasta.
- Näistä hakijoista voi käyttää termiä turvapaikkakiertolaiset. Turvapaikkakiertolaisuus on veronmaksajille erittäin kallista. Vain yhteistyön avulla voidaan estää järjestelmän väärinkäyttö, Rajamäki sanoi.

- Turvapaikkajärjestelmän tarkoitushan on antaa kansainvälistä suojelua vainotuille ihmisille. Vainottujen sijasta Suomeen tulee valitettavasti pääosin aivan toisenlaisia hakijoita, hän jatkoi.
Ministerit totesivat toisaalta, että Dublin-tapausten kohdalla yhteistyö Pohjoismaiden välillä on toiminut erittäin hyvin verrattuna muihin jäsenmaihin. Ruotsi ja Norja ovat vastanneet Suomen takaisinotto- ja vastaanottokyselyihin hyvin nopeasti, keskimäärin kahdessa, kolmessa päivässä.

Toinen ongelma ovat ns. ankkurilapset, jotka saapuvat yksin johonkin Euroopan maahan. Sitten heidän muualla oleskelevat perheenjäsenensä hakevat perheen yhdistämistä. Suomessa ilmiö on lisääntynyt, muissa Pohjoismaissa vähentynyt.
Kokouksessa Pohjoismaat päättivät perustaa työryhmän, joka selvittää Kosovoon palaavien pakolaisten kotouttamista. Ruotsi järjestää asiasta ensimmäisen kokouksen.

Muina asioina nousivat esille muun muassa ja ihmiskauppa sekä viisumipolitiikan yhtenäistäminen. Varkauden kokoukseen osallistuivat Rajamäen lisäksi Ruotsin kehitysapu- ja maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Barbro Holmberg, Tanskan integraatioministeri Rikke Hvilshöj, Islannin oikeusministeri Björn Bjarnason ja Norjan alueministeriön valtiosihteeri Cathrin Bretzeg.

Etelä-Suomen Sanomat, 29.06.2005 02:32

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti