lauantai 5. joulukuuta 2009

Uusi herrakansa reviiriä merkitsemässä Osa 1: Alkuasukkaat aggression kohteena

Ilta=Sanomat 13.7.2005:
Liiga pitää Hietsua pelon vallassa
"Helsingin poliisi on viime päivinä joutunut valvomaan Hietaniemen uimarantaa tehostetusti.

Viime perjantaina kymmenien ulkomaalaistaustaisten nuorten joukko pahoinpiteli parikymppisen miehen pullolla sairaalakuntoon.

Tiistain vastaisen yönä kirjattiin useita eri rikoksia, joiden takana on mahdollisesti sama porukka.

Poliisi epäilee, että yksi ryhmään kuuluva mies olisi syyllistynyt seksuaalirikokseen, joka sai koko tiistaiyön tapahtumaketjun liikkeelle.

Ulkomaalaista syntyperää oleva mies oli puolen yön jälkeen vienyt suomalaisen 17-vuotiaan naisen lievää väkivaltaa käyttäen sivummalle Hietsun koripallokentän luona. Sen jälkeen mies oli uhkaillut ja kosketellut naista.

Jonkun ajan kuluttua naisen seurueeseen kuuluneet alkoivat kaivata häntä. Nainen löytyi ulkomaalaisporukan luota, joka parveili Hietsun kahvilan ympäristössä.

Sanaharkan jälkeen muutama ulkomaalaisista kävi yhden suomalaismiehen kimppuun, joka lähti juoksemaan karkuun. Saatuaan miehen kiinni ennen Hietsun koripallokenttiä, hänet pahoinpideltiin. Tapahtumasarjaan liittyy myös epäselvä ampumavälikohtaus, jossa ammuttiin kaksi laukausta kaasuaseella."


Meno Helsingin suosituimmalla uimarannalla alkaa muistuttaa Brasiliaa, jossa slumminuorten ryöstöiskut turistien ja keskiluokkaisten brazileirojen kimppuun aurinkorannoille ovat jo kauan olleet arkipäivää. Tälle toiminnalle on nimityskin: Arrastao.

Tarkastelemmekin "arrastao"-tyyppistä laumakäyttäytymistä muissa maissa. Ensimmäinen esimerkki Brasiliasta v. 2003:



Mustaihoinen jengi on jo ympäröinyt uhriksi valitut auringonottajat.


Hyökkäys tapahtuu ja muutaman sekunnin kuluttua mustat jo juoksevat kaukana saaliineen.

"Arrastao"-hyökkäykset ovat brasilialaisten nuorisorikollisten oikeastaan perinteellinen tapa putsata parempiosaisia turhasta omaisuudestaan, mutta siihen liittyy varsin pelottava ja uhkaava elementti. Kohdistuessaan vapaapäivää viettäviin perheisiin uimarannoilla, paikoissa joissa ihmiset ovat tähän asti luulleet voivansa rentoutua turvallisessa ympäristössä, arrastao-väkivalta levittää pelon ilmapiiriä kaikkiin yhteiskuntakerroksiin ehkä enemmän kuin muut monikultturisoitumisen seuraukset.


Lissabon, Carcavelosin ranta 13.06.2005

Se mikä Brasiliassa alkoi pienehköjen laumojen hyökkäilynä puhkesi viime kesänä (2005) Portugalissa ennennäkemättömäksi aggressiivisuuden purkaukseksi alkuperäisväestöä kohtaan. Portugalin kansallispäivä 13.06. on yleinen vapaapäivä, ja ne joiden rahat eivät riitä matkusteluun -monilapsiset perheet, nuoret, jne.- suuntaavat kulkunsa mm. Carcavelosin hienolle rannalle, josta löytyy sekä huvituksia että tilaa rauhalliseen auringonottoon.

Kesällä 2005 rauha oli mennyttä. Lissabon on yksi niitä eurooppalaisia suurkaupunkeja, joiden lähiöihin on pesiytynyt laittomia siirtolaisia ja puolirikollisen elämäntavan harrastajia Euroopan ulkopuolelta. Tämä ihmisjoukko on tapansa mukaan muodostunut omaksi alamaailmakseen, johon portugalilainen elämäntapa ja arvomaailma eivät ulotu, -eivätkä laitkaan. Siteeraamme Virossa ilmestynyttä uutista:



Mustanahalised röövisid rannas tuhandeid inimesi
LES toimetus , 13.06.2005


"Mustanahkaiset ryöstivät uimarannalla tuhansia ihmisiä.

Perjantaina iltapäivällä joutuivat Lissabonin lähistöllä olevalla Carcavelosin uimarannalla olevat tuhannet ihmiset mustanahkaisten nuortenmiesten ryöstöretken kohteeksi. Enemmän kuin 500 kpl. 12-20 -vuotiasta nuorukaista ja tyttöä ryntäsi laumana rannassa aurinkoaottavien kimppuun, ja ryöstivät heiltä koruja, rahaa ja matkapuhelimia.

Ryöstelyn ensimmäisiksi uhreiksi joutui Itä-Euroopasta peräisin oleva maahanmuuttaja, jolta joukko ryösti kultaisen kaulaketjun. Sen jälkeen ampui yksi jengin jäsen ilmaan kaksi laukausta, mikä oli merkki muille jengin jäsenille, jotka tämän jälkeen syöksyivät ihmisten kimppuun, ryöstivät näiltä väkivaltaa käyttäen näille kuuluvia esineitä ja rahaa.

Ihmiset joutuivat kauhun valtaan, ja alkoi paniikki, mitä jengi oli tiennyt odottaakin. Vastaanhangoittelevia kohtaan käytettiin karkeaa väkivaltaa.

Rantabaari "Windsurf-Cafén" omistaja Helder Cabrieli kertoi, että Carcavelosin uimarannalta puuttuu säännöllinen poliisipartiointi. Noin klo. 15.00 alkaen poliisille alkoi tulla puhelinilmoituksia rannan tapahtumista. Myös baarinpitäjän vaimo soitti poliisille rannalla tapahtuvista barbaarisuuksista. Apua pyydettiin myös Lissabonin mellakkapoliisilta ja merivartiostolta. Cascaisin poliisipäällikön Goncalves Pereiran mukaan poliisit ampuivat ilmaan saadakseen tilanteen kontrolliin.

Mellakassa loukkaantui viisi henkilöä, näistä kaksi järjestyspoliisia. Poliisi kertoo tilanteen Carvelosissa saadun hallintaan kello viiteen mennessä, ja pidätetyksi saatiin vain neljä ryöstelijää. Ryöstelijät pakenivat Lissabonin kurjaliston esikaupunkeihin, missä valtaosa heistä onkin asunut laittomina maahanmuuttajina Portugalin entisistä siirtomaista Afrikasta.

Kauheuksien tapahtumisen jälkeen nähtiin suuria joukkoja Lissabonin-Cascaisin junaseisakkeen laiturialueella, missä nämä kätkeytyivät tavallisten matkustajien sekaan ja katosivat juniin. Mustanahkaisista (viroksi: mustanahelistest)koostuvien jengien liikkumisia ja huliganismia on sattunut Lissabonin-Sintran linjalla useita kertoja, ja niiden yhteydessä on tapahtunut matkustajien ryöstelyä.

Portugalin sisäministeri Marques Mendes tiedotti lauantaina, että poliisivalvontaa kesänviettopaikoissa tullaan tehostamaan. Poliisi tutkii tapahtunutta. ... Tälläiset joukkomittaiset ryöstöretket uimarannoille ovat yleisiä Brasilian lomanviettoalueilla, mutta niitä ei ole aikaisemmin sattunut Portugalissa.

Eestiksi: http://www.lisest.org/2005/Carcavelos.htm

Tämä tapaus paljastaa maahanmuuttajien rikollisista tavoista sellaista, mitä meidän ei haluta tietävän. Portugalin poliisi toimet olivat myös riittämättömiä portugalilaisten suojelemikseksi terrorilta.

"Mustanahalised" (muuten hauska sana, ja aivan laillinen koska se on Suomi-Viro -sanakirjassa! Hmmm...) käyttäytyvät laumana niin, että kun suurella joukolla hyökätään, juuri ketään ei jää kiinni, eivätkä nekään saa länsimaiselta oikeuslaitokselta mitään. Siitä pitävät huolta ihmisoikeus-juristit.

Tälläistä alkaa ilmeisesti sattumaan HETI kun "mustanahalisten" määrä ylittää jonkun "kriittisen massan" rajan?

Auringon lapsina maahantunkeutujat eivät ajattele tekojensa seurauksia joskus tulevaisuudessa, vaan kun heidän verkkokalvoilleen piirtyy kuva uimarannasta, jossa rannekellot ja korut kimaltelevat, perheenisät leuhkivat toisilleen uusimmanmallisilla kännyköillään, ja rannassa lojuu massoittain valkoista lihaa ihan käyttämättömänä, savannien sankareiden tikapuuhermoistoissa kulkevat impulssit haarakkeesta toiseen tuottaen vaivalloisen loppu-räknäyksen: "Kukaan ei voi meitä estää, emmekä jää kiinni!"



Silloin ryntäys alkaa, eikä kukaan ajattele miten se vaikuttaa mahdolliseen "rasismin" lisääntymiseen ympäröivässä yhteiskunnassa.

Tämä tapaus, jonka saimme Suomessa tietää Viron lehdistön kautta, onkin meille varoitus siitä tulevaisuudesta, jonka omat johtajamme ovat meille valmistelleet ja suunnitelleet.

Jo niinkin lähellä kuin Ruotsissa, jonka "maahanmuuttajat" ovat osin samoja henkilöitä kuin Suomessa, on sattunut ainakin yksi "mustanahalisten" lauman hyökkäys puiston tms. nurmikoilla aurinkoa-ottavien nuorten tyttöjen kimppuun melkein brasilialaisella metodilla:

1. Suuri joukko valuu uhrien läheisyyteen,
2. ympäröi heidät ja peittää näkyvistä,
3. ja käy kimppuun, raiskaus alkaa ja jatkuu jatkuu....

Tytöillä ei ole poispääsyä ennenkuin koko "mustanahalisten" joukko on päässyt toteuttamaan aikeensa. Huomautamme, ettei Brasilian arrastao-hyökkäysten yhteydessä yleensä raportoida seksuaalisesta välivallasta, taktiikkana on "iske ja pakene". Asiat luonnollisesti voivat muuttua jos tarve pakenemiseen poistuu.




Portugalilaisen perheen lomapäivä on pilalla, ja lapsille aiheutetun järkytyksen seuraukset saattavat vaikuttaa heidän mielessään vielä vuosienkin kuluttua. Milloin Suomen "monikulttuuristuminen" on niin pitkällä,että tarvitsemme rynnäkköhaulikoilla aseistetut poliisit turvaamaan vapaapäiviemme viettoa julkisilla paikoilla?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti